fbq
kape_aihinen_masterchef_mtv_d7d70cf1c9.jpg

Kari Aihinen tuomaroi jälleen Master Chefissä: ”En pääse ammattitaudistani”

Julkkiskokki Kari ”Kape” Aihinen on jälleen mukana Master Chef Suomen tuomaristossa. Tällä kaudella keittiöön astelevat kisaamaan amatöörikokit, mikä näkyy ruuanlaitossa. Työtavat poikkeavat Kapen mukaan hieman mestarikokeista.

– Keittiössä käytetään vähemmän laitteita ja teknisiä apuvälineitä, kuten lämpömittareita tai sirkulaattoreita. Yleisesti luonnehtisin kokkailua ehkäpä tavallisemmaksi keittämiseksi, hän pohtii.

Kokki painottaa kuitenkin, että pohjimmiltaan kyseessä on kilpailu. 

– Osallistujat ovat tulleet kisaamaan voitosta, olivat kyseessä sitten ammattikokit tai kotikokit. Heillä on aikaraja ja tehtävänanto, jota kehotamme kuuntelemaan. Siitä näkökulmasta eroja on hyvin vähän.

Haluaa auttaa

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Tuomarina Kape kertoo olevansa samanlainen kuin aiemmillakin kausilla.

– Totta kai yritän katsoa, millainen ihminen annosten takana kilpailee. En pääse ammattitaudistani mihinkään. Yritän olla tiukka, jämäkkä ja reilu. 

– Lisäksi pyrin toimimaan ikään kuin valmentajana. Se rooli on ollut ikään kuin sellainen viitta harteillani, sillä yritän nähdä tulevaan ja auttaa kilpailijaa.

MasterChef-tuomari Henri Alén hämmästelee kotikokkien tasoa: "YouTubea on katsottu"

Yhteishenki on tärkeä

Kape sanoo, ettei esimerkiksi Gordon Ramsayn tyylinen lyttääminen kuulu hänen työtapoihinsa. Julkkiskokki halusi kuvauksissa vallitsevan hyvä ilmapiiri.

– He ovat kuitenkin kotikokkeja. Vietimme pitkät viikot kesäkuumalla studiossa, joten tarkoitus oli, että kaikki viihtyvät siellä.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Keittiön yhteishenki on tärkeää. Minulla on tämä periaate niin omissa ravintoloissanikin kuin Master Chef -tuomaristossakin, Kape toteaa.

Jakavat samat arvot

Kapen kanssa tuomaroimassa nähdään ohjelmaan palaava Henri Alén, sekä täysin uusi tuomari Helena Puolakka. Kolmikkoa yhdistää kokemus ravintola Savoyssa: Helena johtaa tällä hetkellä ravintolaa ja salia. Kape ja Henri ovat kumpikin olleet siellä töissä.

– Meillä kaikilla on myös saman tyylinen tausta ja arvomaailma. Arvostamme kaikki hyvin klassisia, rehellisiä ja aitoja ruokia – niin sanottua kunnon kokkaamista.

– Tulossa on pitkä mutta hyvin kiinnostava kausi. Jos on pikkaisenkin kiinnostusta ruuanlaittoon ja kilpailun seuraamiseen, niin suosittelen seuraamaan. Ohjelmasta voi saada hyviä vinkkejä ja lisävirtaa kotikeittiöönkin, Kape rohkaisee.

Tässä ovat MasterChef Suomen uudet tuomarit – Kape Aihinen saa rinnalleen kaksi uutta kollegaa

MasterChef Suomi alkaa tiistaina 15.2. klo 20 MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa tuplajaksoin.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Seuraa meitä somessa