Sohvaperunat - Yle TV 2

He ovat tämän syksyn uudet Sohvaperunat!

Sohvaperunat saavat viimein edustusta Kainuusta. Mari ja Kati ovat viihtynyt yhdessä pikkulapsista saakka.

Yleisösuosikki Sohvaperunat aloittaa jo 12. tuotantokautensa. Perjantaina 1. lokakuuta alkavalla kaudella on mukana kaksi uutta paria Pohjois-Suomesta: Sinikka ja Kaarina Oulusta sekä Mari ja Kati Kajaanista.

Ohjelmaan etsittiin viime kesänä varta vasten osallistujia juuri Suomen pohjoisosista. Mari ja Kati muodostavat sarjan historian ensimmäisen parin, joka tulee Kainuusta. Aiemmilla kausilla on tosin ollut mukana Jani ja Simo, jotka ovat myös alun perin Kajaanista kotoisin, mutta heidän kommentointiaan on seurattu uudelta kotipaikkakunnalta, Riihimäeltä.

Mari ja Kati, Kajaani

Ystävykset kohtasivat, kun 6-vuotiaan Marin perhe muutti 3-vuotiaan Katin perheen naapuriin. Siitä lähtien ystävyys on ollut tiivistä.

Nuorempana kaksikko katseli kauhuelokuvia, mutta nykyään molemmat ovat enemmänkin tosi-tv:n suurkuluttajia. Ohjelmien kommentointi alkaa monesti aamupuheluilla.

Sinikka ja Kaarina, Oulu

Myös iloiset ystävykset Sinikka ja Kaarina ovat tunteneet toisensa pienestä pitäen. Ystävyyden 60-vuotisjuhlaa rempseät rouvat viettivät matkustamalla Lontooseen.

Tämäkin pari ruotii tv-tarjontaa pitkillä puhelikeskusteluilla. Eläköitymisen myötä aikaa on jäänyt onneksi myös television katseluun ja paikkana on useimmiten Sinikan sohva.

Omar ja Mika palaavat

Suosikkisarjan 12. tuotantokaudella paluun sohville tekevät espoolaiskaverukset Omar ja Mika. Lisäksi kaudella ovat mukana seuraavat aiemmin tutut parit:

Helsinki: Siva ja Michael, Hamza ja Mihret, Marjo ja Sari, Tom ja Robert, Monna ja Iris sekä Sanna ja Pinja

Tampere: Raija ja Jukka sekä Katja ja Santeri.

Oulu: Asta ja Katariina sekä nelihenkinen perhe Linda, Jani, Daniel ja Samuel

Turku: Jussi-Pekka ja Jarno sekä Laura, Ville ja Aamos.

Riihimäki: Jani ja Simo sekä Susanna, Mika, Annika, Olivia ja Veera.

Hämeenlinna: Juha ja Markus.

Lohja: Eila ja Minna.

Nousiainen: Tanja, Sannis ja Ruusa

Parola: Mici ja Maicci

Rovaniemi: Jorma ja Soile.

Kuvassa on osa 12. kauden osallistujista: Jorma & Soile, Asta & Katriina, Omar & Mika, Sinikka & Kaarina, Sanna & Pinja. Sohvalla ovat Hamza ja Mihret.

Sohvaperunat Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa 1.10. alkaen perjantaisin klo 21.00. Edelliskauden Best of -koostejakso nähdään 24.9.


Teksti: Toni Keränen I Kuvat: Yle17.09.2021 03:00
Katso myös
Hae mukaan! Sohvaperunat palaa syksyllä
Yllätysraskaus mullistaa Miisa Nuorgamin elämän
Suosikkireality palaa hääkriisillä
Maisa Torppa avautuu äitiydestään uudessa Gossip Moms -realitysarjassa