fbq
Hassan_Zubier_netti_a0b17dde71.jpg

Hassan Zubier on ollut sekä sankari että roisto

Perjantaina 18. elokuuta 2017 Turun kauppatorin ympäristössä tapahtui yhden miehen toteuttama puukotusten sarja, jonka uhreiksi joutui 10 ihmistä. Kaksi uhreista kuoli.

Yksi harvoista puukotuksiin puuttuneista oli perheensä kanssa Tukholmasta Turussa lomamatkalla ollut Hassan Zubier. Hän loukkaantui itsekin vakavasti kyseisessä jihadistisessa terrori-iskussa, ja miehestä tuli nopeasti median sankari ja kansainvälinen kuuluisuus.

Lopulta Zubier kuitenkin joutui luopumaan sankarin maineesta. Kävi ilmi, että hän oli kertonut valheita menneisyydestään ja tämän perusteella muun muassa hakenut perusteettomia vahingonkorvauksia Suomen valtiolta.

Tämän seurauksena Zubier joutui julkiseen häpeään, median kyseenalaistamaksi ja hänestä kirjoitettiin lukemattomia vihakommentteja verkkoon. Villeimmissä spekulaatioissa Zubierin väitettiin olleen mukana suunnittelemassa Turun iskua.

Kolmiosaisen Hassan Zubierin totuus -dokumenttisarjan kuvaukset lähtivät kunnolla liikkeelle tilanteesta, jossa Zubier otti yhteyttä kirjailija-toimittaja Matilda Gyllenbergiin. Zubier halusi kirjoittaa kirjan, jossa hän kertoisi viimein täydellisen totuuden itsestään ja taustoistaan. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Olimme jo aiemmin suunnitelleet dokumenttia Hassanista ja hänen kanssaan oli keskusteltukin. Matildan ja Hassanin yhteisen kirjaprojektin alkaminen sysäsi kuitenkin dokumentinkin kunnolla liikkeelle, Hassan Zubierin totuus -sarjan ohjaaja Arthur Franck kertoo.

Gyllenbergiä arvelutti aluksi lähteä mukaan kirjoittamaan kirjaa.

– Yllätyin kovasti, kun Hassan otti yhteyttä. Olin tuntenut itseni petetyksi ja loukkaantuneeksi sen jälkeen, kun kävi ilmi, että melkein kaikki Hassanin kertoma oli ollut valhetta. Minähän olin yksi niistä toimittajista, jotka toivat hänet julkisuuteen ja antoivat hänelle tilaa lehtien palstoilla ja tv-ruudussa, Gyllenberg kertoo.

Kirjan tekeminen päätettiin kuitenkin aloittaa. Dokumenttisarjassa nähdään, kuinka massiivinen hanke oli kyseessä. 

– Tiesin alusta asti, että yleisön luottamus Hassaniin oli olematon. Jokainen asia, jonka Hassan kertoi, oli siis vahvistettava ja todistettava eri lähteistä, Gyllenberg kertoo.

– Tein lukemattomia haastatteluja ja etsin tietoja eri maiden monista arkistoista. Tutkiva journalismi oli minulle uutta, ja opin todella paljon matkan varrella. Sarjassa alkaa vähän kerrallaan selvitä Zubierista asioita, joita hän ei itsekään ole tiennyt. Jaksot etenevät kuin mysteerikertomus, välillä vuosikymmentenkin takaisia tapahtumia paljastaen, välillä peittäen, Gyllenberg muistelee.

– Kokonaisuus toimisi yhtenä pitkänä dokumenttielokuvanakin, mutta päädyimme kokeilemaan tällaista vähän kuin true crime -genren toteutustyyliä, joka on tullut suosituksi viimeisen 5–10 vuoden aikana, Franck kertoo.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Kirjaprojektin laajuuden lisäksi ongelmia tuotti se, ettei Zubier meinannut vieläkään pysyä totuudessa. Hän jäi valheista kiinni Gyllenbergille. 

– Oli myös sellaisia juttuja, joista hän ei tiennyt tai jotka hän oli unohtanut, sekä asioita, joista hän ei pystynyt kertomaan rehellisesti. Sen takia tämä prosessi on ollut emotionaalinen vuoristorata, Gyllenberg tunnustaa.

Gyllenbergissä projekti on ennen kaikkea herättänyt kysymyksen totuuden käsitteestä ja konseptista. 

– Onko todella olemassa yksi ja ainoa totuus? Ja onko sen vastakohta oikeasti valhe?, Gyllenberg pohtii.

– Elämämme kertomusten ja tulkintojen maailmassa. Toki me esimerkiksi toimittajina perustamme työmme pyrkimykseen totuudesta. Mutta voimmeko me silti olla koskaan varmoja, että oma tulkintamme kokemuksista ja todellisuudesta täsmää muiden kanssa?

Hassan Zubierin totuus Teema & Femillä maanantaisin kello 20.00.

Seuraa meitä somessa