fbq
GRANTCHESTER_yle_1363244e46.jpg

Grantchester jatkuu uusin jaksoin – Will ja Geordie ovat napit vastakkain

William saarnaa Leonardille siitä, että kirkon työntekijöiden pitää olla aina ihmisten apuna. Leonard on kuitenkin sitä mieltä, että Will kaipaa lomaa. Will lähteekin matkalle Merries-lomakylään. Mukaan tulevat myös Geordie, Sylvia ja muu ystäväpiiri. Willillä on kuitenkin vaikeuksia unohtaa työasioita.

Merriesissä Willin seurueen matkaa isännöi paikan omistaja Roy Reeves ja hänen puolisonsa Babs. Lomakylän työntekijä Sunny ohjaa seurueen jäsenet mökkeihinsä.

Ensimmäisenä iltana Will ystävineen lähtee pitämään hauskaa lomakylän juhlatilaan. Will ja ystävät tutustuvat uusiin ihmisiin, muun muassa paikan vakiovieraaseen Sid Dankeriin ja tämän yrmeään vaimoon Margieen. Williä myös kehotetaan tutustumaan romanttisissa merkeissä Sunnyyn.

Sekä Babs että Margie joutuvat noloihin tilanteisiin illan aikana. Myös Sid keikahtaa kumoon tuoliltaan kesken Royn stand up -esityksen. Babs vie miehensä mökkiin lepäämään. Illan päätteeksi Will on nauttimassa yömyssyä mökkinsä edustalla, kun hän kuulee outoja ääniä.

Seuraavana päivänä aamiainen on myöhässä, ja lomakylän asukkaat valittelevat nälkäänsä. Pian paikalle tulee kuitenkin poliisi. Käy ilmi, että johtaja Roy on löydetty kuolleena juhlatilan lavalta.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Will haluaa alkaa tutkia Royn kuolemaa, koska paikallispoliisit hoitavat hänen mukaansa huonosti työnsä. Geordie ei innostu hankkeesta, koska on lomalla. Lopulta kaksikko ryhtyy kuitenkin toimeen.

Paikallispoliisin mukaan kyseessä oli luonnollinen kuolema. Will ja Geordie löytävät kuitenkin viitteitä siitä, että kyseessä oli murha. Myös mahdollisia syyllisiä on useita.

Kohtalokas lomamatka kääntää uuden lehden seurueen elämässä, eikä sen tarina ole pelkästään kaunista luettavaa. Riittääkö ystävyys ja halu tehdä hyvää, kun Will ja Geordie joutuvat eri rintamalinjoille asiassa kuin asiassa? Sillä vaikka sota on loppu, sen kaiut kuuluvat yhä Grantchesterissä.

Keskiaikadekkari Ruusun nimi vie murhien luostariin

Grantchester lauantaisin Areenassa ja klo 19.40 TV1-kanavalla.  

Seuraa meitä somessa