fbq
Emmerdale_Debbie_mtv_a92b3f8eb7.jpg

Emmerdalen juonipaljastukset: Debbie palaa kylään ja järkyttyy

Dan järjestää sokkotreffit Marlonille, ja Rhona on mustasukkainen. Ex-parin lämpimät välit eivät jää muiltakaan huomaamatta. Paddy ei voi uskoa tätä todeksi ja saa johdateltua kummankin siihen käsitykseen, ettei toinen osapuoli ole kiinnostunut. 

Aaron tylyttää Beniä tapahtumista Livin sairauskohtauksen aikana. Ben haluaa päättää heidän suhteensa. Mackenzie seuraa tapahtumia tyytyväisenä. Vinnyn ja Livin suhde sitä vastoin vain vahvistuu. Nuoret tunnustavat toisilleen rakkautensa. 

Charity tajuaa viimein, ettei pysty kääntämään Noahin päätä tämän armeijasuunnitelmissa ja allekirjoittaa lupalapun sillä ehdolla, että Noah muuttaa takaisin hänen luokseen. 

Danny palaa maisemiin. Hän haluaa pyytää Sarahilta anteeksi ja vakuuttaa saaneensa elämänsä kuntoon. Pian Sarah kuitenkin huomaa hänen diilaavan yhä pillereitä kaverinsa Masonin kanssa. Myös Chas näkee pillerit ja soittaa poliisit. Sarah livauttaa lääkkeet Charlesin pojan Ethanin taskuun. Poliisi pidättää Ethanin, mutta Charity haistaa tilanteessa palaneen käryä. Myös Ethan epäilee Sarahia. 

Sarah tapaa jälleen Dannyn, ja pian hän on kadoksissa. Sarah ja Danny viettävät yön ladossa ja nauttivat huumekeksejä. Paikalle saapuu Debbie, joka kovistelee vanhempiaan Sarahin tilanteesta. Debbie ja Charity löytävät nuoret. Sarah tunnustaa Debbielle lavastaneensa Ethanin syylliseksi ja avautuu siitä, miten on kärsinyt äidin lähdöstä. Myös muut Dinglet saavat tietää Sarahin puuhista, mutta he vaikenevat asiasta ulospäin. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Debbie päättää muuttaa kylään takaisin pysyvästi. Kun Al saa kuulla tästä, hän kauhistuu. 

Natella on ongelmia farminsa pyörittämisessä, ja Cain ehdottaa yllättäen, että Moira voisi auttaa. Tracy ei ole suunnitelmasta mielissään. 

Emmerdale MTV3-kanavalla MA–PE.

Seuraa meitä somessa