Diagnoosi ei määritä ihmistä

Satu Tuuli Karhu (Eden, Marian paratiisi), 26, koki aggressiiviseksi diagnosoidun Onervan roolin haastavaksi, mutta myös voimaannuttavaksi. 

– En niinkään roolihahmoni tunneskaalan vuoksi, vaan siksi, että näyttelijän pitää kyetä olla roolihahmonsa puolella. Ihmettelin aluksi Onervan käytöstä, ja pidin häntä ärsyttävänä ja aggressiivisena. Ymmärsin kuitenkin pian, että vieroksuin hänen käytöksessään ominaisuuksia, joita pelkään omassa itsessäni kohdata. Meissä kaikissa on potentiaalia mihin tahansa ja onkin mielenkiintoista, miten paljon se on meistä itsestämme tai yhteiskunnasta kiinni millaisia meistä tulee. Mitä on hulluus? Vaikka olisi mielenterveysongelmia, diagnoosi ei määritä ihmistä. Ei ole hyvää tai pahaa ihmistä. Siinä ollaan inhimillisyyden ytimessä, Satu Tuuli toteaa.

Satu Tuuli sujahti roolinsa nahkoihin Teatterikorkeakoulusta oppimallaan tekniikalla sen sijaan, että olisi hyödyntänyt omia kokemuksiaan.

– Kipupisteiden stimulointi reaktion saamiseksi voisi olla raskasta ja vahingollista. Näytellessä koen olevani vapaa, koska en ole oma itseni, vaan elän toisen ihmisen ajatusten kautta. Siinä sallii itselleen asioita eri tavalla, koska se on leikkiä.

Satu Tuuli on aiemmissa haastatteluissaan kertonut herkkyydestään ja ahdistuneisuushäiriöstä, johon hän on saanut apua terapiassa. 

– Herkkyyteni on voimavara, jota olen oppinut hallitsemaan. Terapiassa käynti on henkilökohtaista, mutta se resonoi kaikkialle, myös työelämään, koska terapiassa opittujen työkalujen avulla pystyn tekemään työni parhaalla mahdollisella tavalla. Terapia on itsensä hoitamista siinä missä liikunta ja nukkuminen. Olen oppinut hirveästi armollisuutta. Herkkyys on sekä lahja että kirous, mutta omien tunteiden tiedostaminen ja työstäminen ovat tie tasapainoon.

Kuvauksissa näyttelijät treenasivat tappelukoreografioita ja revittelivät eri tunnetiloissa. Kuvauksissa vallitsi iloinen ilmapiiri sarjan synkästä teemasta huolimatta. Se oli tärkeää, koska tiivistahtiset kuvauspäivät vaativat veronsa. 

– Marja (Pyykkö) oli ohjaajana tarkka, turvallinen, leikkisä ja vitsaileva. Se toimi kohdallani paremmin kuin se, että punnertaisin ja puskisin saadakseni itkun. Kaksi ohjaajaa oli mielenkiintoinen haaste, koska he olivat hyvin erilaisia ja heillä oli erilaiset tavat tehdä, mutta se oli tälle sarjalle tosi hedelmällistä. Pamela (Tola) toi kerrontaan kiinnostavia ulottuvuuksia.