fbq
Vanha_Harantappoase198_00010vvm_fe0d375b0c.jpg

Vanha Häräntappoase nyt Yle Areenassa

Elisa Viihde Viaplay-suoratoistopalvelussa on juuri saanut ensi-iltansa uusi tv-sarjaversio Anna-Leena Härkösen 1984 ilmestyneestä esikoisromaanista Häräntappoase. Sekä Härkösen romaani että siitä 1989 Ylelle tehty ensimmäinen tv- ja elokuvaversio olivat 1980-luvun nuorille mieleenpainuva aikalaisilmiö.

Nyt voi tehdä aikamatkan 30 vuoden taa katsomalla tuon Jussi Niilekselän ohjaaman Häräntappoaseen. Materiaalia on vuosikymmenten varrella esitetty sekä elokuvana että muutamana eri mittaisena tv-sarjaversiona. Nyt Yle Areenasta löytyy 5-osainen versio.

Koulu loppuu ja kesä on edessä. Turkulainen Allu (Santeri Kinnunen) suunnittelee kesälomaa pitsanpaistajana Tukholmassa, mutta äiti on luvannut hänet avuksi sukulaisten tilalle Torvenkylään. Allu alistuu kohtaloonsa ja matkustaa junttilaan heinätöihin. Torvenkylä osoittautuu kuitenkin odotettua mielenkiintoisemmaksi, kun Allu kohtaa maalaistyttö Kertun (Outi Alanen). 

Sarjassa näyttelevät myös mm. Antti Majanlahti, Risto Salmi, Minna Hämäläinen, Tuija Vuolle ja Kari-Pekka Toivonen.

Häräntappoase (1989) on katsottavissa Yle Areenassa 22.6. alkaen vuoden ajan. Häräntappoase (2021) Elisa Viihde Viaplayssa. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Seuraa meitä somessa