fbq
Tommi_korpela_nyrkki_kausi2_PK_bf06fd2985.jpg

Tommi Korpela esittää rujon pahiksen roolin Nyrkin kakkoskaudella: En lukenut sanaakaan käsikirjoituksesta, kun jo lähdin tähän!

Elisa Viihteen alkuperäissarja Nyrkki palasi ruutuun toisen tuotantokauden jaksoillaan. Nyt sarjassa on edetty vuoteen 1956, ja Kekkonen on valittu presidentiksi. Toki hänen kohtalonsa yritetään sinetöidä salajuonella, ja maassa kytee piilossa Suur-Suomesta haaveileva liike.

Sitä kautta sarjaan ui kaksi uutta näyttelijää, sodasta saarnaava pastori Martti Luoto Eero Ritalan esittämänä ja kolminkertaisesti Jussi-palkittu Tommi Korpela väkivaltaisena pahiksena Mauri Mäkisenä.

Korpelalle Nyrkin lajityyppikin on kiinnostava.

– Siinä on vanhan liiton agenttijännäriä mutta myös sarjakuvamaisuutta. Synkkä nordic noir ja viaton viiskytluku ovat mukana, mutta pilke silmäkulmassa, sarjan kakkoskaudelle mukaan tuleva Tommi Korpela luonnehtii sarjaa.

Vaikka Korpela arvostaa Nyrkin kehuttua epookkiluonnetta taitavine puvustuksineen ja hyvine käsikirjoituksineen, sarjan viehättävin pointti löytyy muualta.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– En lukenut sanaakaan käsikirjoituksesta, kun jo lähdin tähän. Nyrkissä on sellaiset tekijät, että on juhlaa päästä mukaan, Korpela heittää puhelimessa.

– Olen jo vuosikymmeniä sanonut, että tärkeämpää, kuin mikä aikakausi tai mikä teema jutusta löytyy, on se, että kenen kanssa se tehdään. Jos se toimii, se on suurta. Jos toisin päin, niin mikään ei ole typerämpää ja turhempaa kuin mitäänsanomaton projekti.

Ykköskauden kovista nimistä Korpela ehtii luetella Emmi Parviaisen, H-P Björkmanin, Katja Küttnerin ja Sampo Sarkolan, ennen kuin pitää vetää henkeä väliin.

– Heillä kaikilla on omanlaisensa annettavaa, ja se jo luo maailman. Ja ohjaaja AJ Annila on näyttänyt kyntensä toiminnan ja draamallisen fiktion tekijänä, näyttelijämestari ylistää.

Vaikka Korpela vannoo tiimin nimiin, saa Nyrkin kiitosta kerännyt ajanmukainen puvustus, lavastus ja tarpeisto kiitosta.

– Jos ne olisivat huonoja, siitä voisi tulla huoli, että kantaako tämä juttu. Se voisi silti kantaa. Mutta Nyrkissä ne on hyvin toteutettu, samoin hahmot ja käsikirjoitus. Nyrkkiin on helppo sujahtaa.

Taustatyötä riittää silti, pelkkä laadun lisäarvo ei riitä.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Nyrkissä näyttelemiseen tietty vaikuttaa myös tarve paneutua aikakauden maailmankuvaan ja asenteisiin.

Nyrkki Elisa Viihde Viaplay kaksi osaa maanantaisin 6.-27.9.

Seuraa meitä somessa