Musta valo - C More

Tallinnassa kuvataan psykologista trilleriä – pääosissa Maria Sid ja Samuli Edelmann

Uusi jännitysdraamasarja Musta valo saa ensi-iltansa C Morella vuonna 2022.

Kuusiosaisessa jännitysdraamasarjassa rikostutkija Anna Valli saa tutkittavakseen kaupungin pelätyimmän rikollispomon – ex-rakastajansa – pojan katoamisen. Pojan löydyttyä tapettuna Anna tajuaa kauhukseen jälkien johtavan omaan poikaansa. Perhettä suojellakseen hän tekee kaikkensa peitelläkseen poikansa jälkiä ja alkaa johdattaa kollegoitaan ja kostonhimoista ex-rakastaan harhaan, kunnes hänelle paljastuu, että omalla aviomiehellä on ratkaiseva rooli rikoksessa. Kun sekä poliisi että alamaailma alkavat päästä selville totuudesta, Anna joutuu yhä syvemmälle valheiden ja salaisuuksien kierteeseen. Lopulta Annan on päätettävä, kuinka pitkälle hän on valmis menemään poikansa takia.

Pääosissa nähdään Maria Sid, Samuli Edelmann, Tommi Korpela, Janne Hyytiäinen ja Elias Salonen. Tarina perustuu Petri Karran vuonna 2019 julkaistuun samannimiseen romaaniin. Kuvaukset ovat nyt käynnissä, ja ne toteutetaan loppuvuoden 2021 aikana Tallinnassa ja Helsingissä. Sarja on jo herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta: ranskalainen APC on jo hankkinut sen kansainväliset levitysoikeudet.

Musta valo yhdistää koukuttavan trillerin ja avioliittodraaman: sarja kertoo avioliitosta, perheestä ja rikoksesta. Sarja väittää, että rakkaus on voima, joka voittaa lopulta kaikki vastoinkäymiset. Uskomme, että Maria Sid ja Samuli Edelmann avioparina ja Tommi Korpela ex-rakastajana tulevat tekemään huikean herkulliset roolit, jotka eivät jätä ketään kylmäksi, kuvailee sarjan vastaava tuottaja Minna Virtanen.


Musta valo julkaistaan C More -suoratoistopalvelussa vuonna 2022. Sarja nähdään myöhemmin myös MTV:n kanavilla. 


Kuva: C More19.10.2021 12:00
Suosituimmat
MTV3
Uutuusvisa Game of Games kuvattiin taloudellisista syistä Portugalissa
Tarkkasilmäiset katsojat saattoivat huomata lauantaina...
Elisa Viihde Viaplay
Ivalo-sarja jatkuu: Mukana myös The Walking Dead -tähti
Ivalon toinen kausi julkaistaan 19.12. alkaen Elisa Viihde Viaplayssa.Toisen...
Seiska: Suomen surkein kuski -kilpailija menehtyi auto-onnettomuudessa
Suomen surkein kuski -tv-ohjelmaan osallistunut henkilö...
discovery+
Tänään se alkaa! Tässä ovat Singletown Suomi -pariskunnat
Singletown Suomi -realitysarjassa viisi suhteensa tienhaaraan ajautunutta...
TV5
Ensitreffit ulkomailla: Suomalaiset lähtevät uutuussarjassa maailmalle nettideittien perään – Tässä parit
Kotimainen uutuusreality...
Nelonen
Rikossarja Koskinen alkaa – päätähti Eero Aholla ovela keino saada kuulustelukohtaukset aidommiksi
Seppo Jokisen kirjoihin...
Netflix
The Power of the Dog -elokuva risteyttää goottilänkkärin ja psykodraaman
The Power of the Dogille povataan menestystä Oscar-kisoissa....
Yle TV 1
Odotettu The North Water – Hyytävä helvetti alkaa – Colin Farrell esittää brutaalia tappajaa
Lauantaina alkava viisiosainen...
Netflix
Sorjonen-elokuva kaupattiin Netflixille lennosta: "Meillä ei ollut edes käsikirjoitusta"
Ohjaaja Juuso Syrjä kertoo Sorjonen-elokuvan...
HBO Max
Uusi Sinkkulämää-sarja And Just Like That saa pian ensi-iltansa – nyt uusi traileri julki
Odotettu Sinkkuelämää-sarjan jatko-osa...