Vivo - Netflix

Suoratoistoa lapsille: Netflixissä nähdään uutuusanimaatio ja Karvakuonot palaavat

Rakkaus vie kuubalaisen Vivo-pikkukarhun seikkailuun

Vivo on Kuuban Havanassa asuva kinkaju eli kierteishäntäkarhu. Yhdessä omistajansa Andrésin kanssa se viettää päivänsä eloisalla aukiolla ja viihdyttää ohikulkijoita musiikkiesityksillä.

Sitten Andrés saa kirjeen Miamista. Vuosien takainen rakas Marta on ajan mittaan noussut tähdeksi ja järjestää jäähyväiskonsertin. Marta haluaisi nähdä jälleen Andrésin, mutta olosuhteet ovat tapaamisen tiellä. 

Vivo haluaa auttaa isäntäänsä ja lähtee seikkailulle välittämään rakkauslaulun muotoon kirjoitetun viestin Andrésilta Martalle. Hurjaan tehtäväänsä Vivo tarvitsee kuitenkin uuden ystävänsä, jääräpäisen esiteini-ikäisen Gabin apua.

Netflixin ja Sonyn yhteistuotantona syntyneen animaatioelokuvan taustalta löytyy nimekkäitä tekijöitä. Ohjaaja Kirk DeMiccon Croodit-animaatio oli Oscar-ehdokkaana vuonna 2014, ja tuottaja Lisa Stewartin ansiolistalla on muun muassa vuoden 2009 menestysleffa Möröt vastaan muukalaiset.

Klassikkoa nähdään Areenan täydeltä

Karvakuonot on epäilemättä yksi Suomen televisiohistorian legendaarisimmista lastensarjoista. Ransun, Rikun ja Eno Elmerin muodostama koirakolmikko on tullut vuodesta 1978 lähtien tutuksi jo useammalle sukupolvelle.

Areenan Toivotut-kokonaisuuteen tulee nyt viisi kautta Karvakuonojen seikkailuja: Karvakuonot vesillä (1981), Karvakuonot automatkalla (1982), Karvakuonot kärryillä (1986), Karvakuonot ja järvihirviö (1989) sekä Karvakuonot ja kartanon kummitus (2001). Hahmojen ääninä ovat Pertti Nättilä, Kalevi Honkanen ja Pekka Salo.

Vivo on katsottavana Netflixissä. Toivotut: Karvakuonot julkaistaan Areenassa torstaina 12. elokuuta.


Teksti: Toni Keränen I Kuvat: Netflix & Yle07.08.2021 08:00
Katso myös
Katso traileri: Aapelin Vinski näkymättömänä supersankarina
Katso traileri: Uudessa Disney-animaatiossa Mirabel etsii erityistaitoaan taianomaisessa Encantossa
Pelle Hermannista tehdään elokuva – pääosassa Vesa Vierikko
Pertsan ja Kilun ohjannut Taavi Vartia: "En koe tekeväni elokuvaa vain lapsille"
Katso traileri: Disneyn ja Pixarin uutuusanimaatio Luca Disney+-palveluun kesäkuussa
Meri ja myytit inspiroivat Lucan ohjaajaa Enrico Casarosaa
Elokuva-arvostelu: Uusi Pixar-animaatio polskii Välimeren auringossa