fbq
antti_luusuaniemi_PK_5beafc804c.jpg

Suomalaisten suosikkiohjelma palaa ruutuun! Antti Luusuaniemi paljastaa Katsolle Luottomiehen suosion salaisuuden: ”Siksi se varmaan toimii”

Supersuositun sarjan pääosissa nähdään Antti Luusuaniemi ja Kari Ketonen. Samat herrat ovat myös käsikirjoittaneen komediasarjan.

– Kirjoitimme Karin kanssa taas puoliksi kaikki kahdeksan jaksoa. Tällä kertaa Kari on myös ohjannut sarjan, joten aivan helvetin hyvä kausi tulossa, Luusuaniemi lupasi Korjaamo Kinon avajaisissa.

Syksyllä 2019 Luottomies noteerattiin isosti maailmalla, kun sarja sai harvinaisen kovan tunnustuksen päästyään palkintoehdokkaaksi kansainvälisen Emmy-gaalan short form -sarjojen kategoriaan. Ohjelma on ollut valtava hitti jo pelkästään Yle Areenassa.

Tiukkojen arkitilanteiden Luottomiehessä seurataan Antin esittämän Tommi Mäkinen-Renwallin ja Karin tyylittelemän Juhis Kosken naapuritoilailuista. Sarjassa nähdään vakiohahmoina myös Maria Ylipää ja Taneli Mäkelä. Mistä sarjan sketsit kumpuavat?

– Niitä ideoita on ihan valtavasti. Sarjan tekemisessä parasta on se, että koska käsikirjoitamme ja näyttelemme sitä itse, niin saamme valita aiheetkin itse. Saamme siis tehdä sitä täysin omista lähtökohdistamme, Antti analysoi.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Hän myös huomauttaa, että näennäisen kepeästä toteutustavastaan huolimatta sarjaa tehdään pieteetillä.

– Kirjoitamme sitä tosi tarkkaan. Moni luulee, että koska se on niin hauskan näköistä menoa, niin me varmaankin improvisoimme osan jaksoista. Mutta ei. Kyllä me tosi paljon niitä tosiasiassa hinkataan.

Toinen sarjan tekemisen hauskuus liittyy jaksojen 10 minuutin mittaan.

– Se on aika hyvä aika komediaan. Se kantaa sen juuri hyvin eikä vitsejä tarvitse pitkittää. Usein se menee niin pitkään, että tulisi kirjoitettua pidempään mutta sitten ne täytyy turboahtaa pienempään tilaan. Siksi se varmaan toimii.

Luottomiehen 3. tuotantokausi Yle Areenassa 16.11. alkaen.

Seuraa meitä somessa