fbq
KAMPPIKSET_Pertti_Sveholm_Atte_Kajova_bed457a999.jpg

Pertti Sveholm: Maailma on raaistunut

Keväällä 2022 ensi-iltansa saavaa C Moren kymmenosaista alkuperäissarjaa Kämppikset kuvataan parhaillaan Helsingissä. Sarjaa tähdittävät Pertti Sveholmin lisäksi Eeva Litmanen, Jukka-Pekka Palo, Marja Packalén, Sinikka Sokka, Kiti Kokkonen ja Thelma Siberg

Draamakomedia kertoo kahden sukupolven asuttamasta kommuunista, joka perustetaan isoon, vanhaan taloon. Seitsemänkymppisen isoisän ja nuoren tyttärentyttären idea yhdessä asumisesta saa alkunsa hätävalheesta, kun he tajuavat molempien tarvitsevan toisiaan. Isoisän nuoruuden kaverit kuulevat ajatuksesta ja hyppäävät mukaan muuttokuormaan, kukin omista syistään. 

Isoisää näyttelee Pertti Sveholm ja hänen tyttärentytärtään Thelma Siberg.

– Kommuuni muodostuu vähän kuin puolivahingossa. Isoisästä tulee leskimies, mikä mahdollistaa kaikenlaista venkuraa. Hänellä on ystäviensä kanssa yhteinen tausta, sillä he ovat jo nuoruudessa asuneet kommuunissa keskenään. Se innostaa heidät yrittämään uudestaan. Siinä välissä jokainen on elänyt omaa elämäänsä, Sveholm kuvailee alkuasetelmaa.

Tarina käsittelee railakkain ottein eri-ikäisten samankaltaisia murheita rakkaudessa, ystävyydessä ja uskalluksessa elää omannäköistä elämää. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Siinä nousee esiin vakavia teemoja liittyen rakkauteen, syntymään ja kuolemaan. Mutta kaikkea kattaa lempeä komedia. Vakavia aiheita ei otetaan tosikkomaisesti, vaan annetaan niiden elää, Sveholm luonnehtii.

Kaksikymppinen nuori aikuinen on isojen päätösten edessä, ja se voi olla vaikeaa varsinkin nykymaailmassa, joka näyttää Sveholmin silmin kovalta paikalta.

– Ei ole koskaan itsestään selvää, miten minulle käy tässä elämässä. Voi olla, että aika kultaa muistot, mutta tuntuu, että maailma kovenee koko ajan. Nuoret joutuvat kilpailemaan paljon verisemmin kuin itse aikoinaan. Vaikka kamppailua sekin oli, mutta ei ehkä niin kovaa ja julmaa. Vanhempien pitää tehdä sitten valinta, rupeaako niitä tilanteita mestaroimaan vai yrittääkö ymmärtää ja tukea. Ehkä jälkimmäinen vaihtoehto voisi olla parempi, Sveholm naurahtaa.

Seuraa meitä somessa