fbq
stay_close_072e98c347.jpg

Neflixin uudessa Harlan Coben -trillerissä Stay Close varjellaan synkkiä salaisuuksia

Kahdeksanosainen Stay Close kertoo kolmesta synkkää salaisuutta varjelevasta ihmisestä. Megan on menestynyt kolmen lapsen äiti, joka ehtii kiireiseltä työuraltaan seuraamaan nappulaliigan harjoituksia. Ray on aikanaan lupauksia herätellyt dokumenttivalokuvaaja, joka on ajautunut työskentelemään kuvatoimittajana. Broome on rikosetsivä, joka ei pysty päästämään irti erään kadonneen ihmisen selvittämättömästä tapauksesta. Kun Meganin vanha ystävä Lorraine ottaa yllättäen yhteyttä ja kertoo järkyttävän uutisen, uhkaa se romuttaa kaikkien kolmen ja heidän läheistensä elämän.

Cobenin romaania on ollut sovittamassa käsikirjoitukseksi itse Lawrence Kasdan, joka tunnetaan muun muassa Kadonneen aarteen metsästäjien (1981) sekä alkuperäisten Star Wars -elokuvien yhtenä käsikirjoittajana. Toinen ohjaaja Daniel O'Hara on työskennellyt puolestaan myös aiempien Coben-sarjojen kuten Safe ja The Stranger parissa. Niiden lisäksi Netflixin Harlan Coben Collection -kategoriaan kuuluvat myös sarjat Kadonneet, Sillä tiellään ja Viaton.

Stay Closen pääosissa nähdään kolme tunnettua brittinäyttelijää. Megania esittävä Cush Jumbo nousi pinnalle amerikkalaisten lakisarjojen The Good Wife ja The Good Fight Lucca Quinnin roolista ja on nähty viimeksi muun muassa Dome Karukosken brittitrillerisarjan The Beast Must Die pääroolissa. Rayta näyttelevä Richard Armitage on tuttu puolestaan Berlin Station ja The Stranger -sarjoista sekä Peter Jacksonin Hobitti-elokuvatrilogiasta.

Broomen roolissa nähtävä James Nesbitt on luonut pitkän uran niin elokuvissa kuin sarjoissa, joista brittiläinen draamakomedian klassikko Rimakauhua ja rakkautta on ylivoimaisesti tunnetuin. Myös Hobitti-trilogiassa nähtävä Nesbitt on näytellyt viimeksi brittiläisessä rikossarjassa Bloodlands, joka löytyy C Moren valikoimasta.

Stay Close julkaistaan Netflixissä perjantaina 31. joulukuuta.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Seuraa meitä somessa