fbq
Leo_Honkonen_3ccc75aacb.jpg

Näyttelijä Leo Honkonen treenasi ampumista

Leo Honkonen näyttelee C Moren kymmenosaisessa Maria Kallio -sarjassa rikostutkija Pekka Koivua. Koivu on murharyhmän vitsiniekka, joka ei turhia murehdi. Koivu haaveilee perheestä ja lapsista, mutta etsiessään sitä oikeaa, kukaan ei oikein tunnu sydämessä samalta kuin Maria. Hän ei kuitenkaan teidä miten asiasta tälle kertoisi.

Leo kävi rooliaan varten asekoulutuksen, vaikka aseen käsittely oli tullut hänelle tutuksi jo Bullets-sarjassa. 

– Koulutuksissa on opetettu, miten asetta kuuluu käsitellä ja miten poliisi sitä kantaa. Harjoittelu on hieno juttu, koska se luo näyttelijälle siihen tekemiseen kosketuspintaa. 

Leo perusti viime vuonna oman Hoka Films -tuotantoyhtiön, jonka pohjalta hän on työstänyt ensimmäistä omaa draamatuotantoa nimeltä Pastorin vaimo. Filmi saa kansainvälisen ensi-iltansa Encounters Film -festivaalilla Englannissa, ja se esitetään loppuvuodesta Ylellä.

Maria Kallio C More -palvelussa 19.8. alkaen.  Sarja nähdään myöhemmin myös MTV:n kanavilla.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Seuraa meitä somessa