fbq
mister8_elisaviihde_7e73162e11.jpg

Mister8 voitti Cannesissa tv-ohjelmien pääpalkinnon: "Tuntui käsittämättömältä"

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalaissarja palkitaan Canneseries-festivaaleilla, ja Mister8:n voitosta ovat uutisoineet myös monet kansainväliset mediat. Vuodesta 2018 Ranskassa järjestetyillä Canneseries-festivaaleilla ammattilaisraati valitsee vuosittain kilpasarjaansa kymmenen tv-sarjaa ympäri maailman. 

– Olen todella iloinen henkilökohtaisesta palkinnosta, minkä saaminen tuntui vähän käsittämättömältä. Hienointa on kuitenkin se, että saimme parhaan sarjan palkinnon, sillä tätä sarjaa on tehty alusta loppuun yhdessä isolla porukalla. Mister8 on ehjä ja hieno kokonaisuus. Olen tehnyt ohjaaja Teemu Nikin ja tuottaja Jani Pösön kanssa töitä jo pitkään ja iloitsen myös siitä, että tämä huomionosoitus tuli juuri tälle tiimille. Omaperäisille ideoille on kysyntää, toivon että tämä huomionosoitus herättää myös kulttuuritukia pohtivat päättäjämme, sanoo Pekka Strang

Toisessa pääosassa sarjassa nähdään Krista Kosonen ja muissa rooleissa Joonas Saartamo, Chike Ohanwe, Ville Tiihonen, Olli Rahkonen, Amir Escandari, Elias Westerberg, Jari Virman ja Matti Onnismaa

Seuraa meitä somessa