fbq
Maria_Kallio_89b1ef039b.jpg

Maria Kallio tekee paluun – Elena Leeve pääosassa

Kirjailija Leena Lehtolaisen luoma poliisihahmo Maria Kallio on vuodesta 1993 lähtien seikkaillut jo 16 romaanissa. Niistä viimeisin, Jälkikaiku, ilmestyi viime vuonna.

Suositusta hahmosta tehtiin ensimmäinen televisiosarja jo vuonna 2003, jolloin Kalliota esitti Minna Haapkylä. Nyt on toisen tv-version aika, kun tulevana syksynä C More-suoratoistopalvelussa alkaa uusi sarja, joka on saanut nasevasti nimen Maria Kallio.

Tällä kertaa nimiosassa nähdään Elena Leeve, joka on viime vuosina noussut kotimaisen näyttelijäkaartin suosituimpaan joukkoon muun muassa tv-sarjoissa M/S Romantic, Sunnuntailounas ja Onnela sekä elokuvissa Naurun varjolla ja Jättiläinen. Marian läheistä työtoveria Pekka Koivua uudessa sarjassa näyttelee Leo Honkonen (kuvassa).

Siinä missä vuoden 2003 sarja lähti liikkeelle viidennestä Maria Kallio-romaanista Kuolemanspiraali, nyt tarina alkaa kirjasarjan avanneesta Ensimmäinen murhani -romaanista. 

– Nyt nähdään se Maria, joka vasta aloittaa uraansa ja etsii paikkaansa, Leeve pohjustaa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Katsoin kyllä jo aikanaan sen ensimmäisen tv-sarjan, ja ihailin Minna Haapkylän suoritusta siinä. Totta kai ne mielikuvat ovat säilyneet päässä ja sitä muistaa, millä tavalla Minna tulkitsi jotain tiettyjä asioita.

Leeve kuitenkin painottaa, ettei antanut aiemman version vaikuttaa omaan näyttelijätyöhönsä.

– Vapautin itseni siitä ajatuksesta. Uuden sarjan alussa Maria on ihan eri elämäntilanteessa ja hän joutuu reagoimaan niihin kyseisiin tapahtumiin. En osaisi tehdä hahmoa niin, että miettisin, kuinka joku toinen on tulkinnut sitä. Tämä on päivitetty näkemys Maria Kalliosta.

Rikospoliisi Maria Kallio -sarja oli ensimmäinen tv-tulkinta Leena Lehtolaisen Maria Kallio -romaaneista. Johanna Vuoksenmaan, Minna Virtasen ja Saara Saarelan ohjaama 13-osainen sarja nähtiin MTV3-kanavalla vuonna 2003.

Pääosassa oli Minna Haapkylä. Lehtolaisen kirjojen suosio siivitti osaltaan myös sarjan kansansuosikiksi. Avausjakso keräsi huikeat 1,7 miljoonaa katsojaa, ja myöhemmilläkin jaksoilla oli keskimäärin 1,3 miljoonaa katsojaa.

Rikospoliisi Maria Kallio löytyy C Moresta, ja uusi Maria Kallio-sarja saa samaisessa suoratoistopalvelussa ensi-iltansa syksyllä.

Seuraa meitä somessa