fbq
Petteri_Summanen_1_bca2abe45a.jpg

Maria Kallio -tähti Petteri Summanen palasi rikospaikalle

Monet televisionkatsojat saattavat muistaa Petteri Summasen Rikospoliisi Maria Kallio -sarjassa Antti Sarkelan roolista. Leena Lehtolaisen romaaneihin perustuvaa sarjaa esitettiin MTV3:lla ensimmäisen kerran vuonna 2003, ja avausjaksoa seurasi huimat 1,7 miljoonaa suomalaista. Nyt C More tuo Maria Kallion tarinan tähän päivään kymmenosaisena draamasarjana, ja Petteri Summanen palaa rikospaikalle Jyrki Taskisen roolissa. Sarjan nimiroolin näyttelee Elena Leeve

– Minulla ei ollut aavistustakaan, että Maria Kallio palaisi televisiotuotantoon, mutta kun minulta kysyttiin, kiinnostaisiko Taskisen rooli, koin sen kutkuttavaksi mahdollisuudeksi, ja suostuin oitis. Olen aiemmin esittänyt Antti Sarkelan roolin, mutta painin nyt viisikymppisenä eri ikäluokassa. Olen hiljalleen siirtynyt aikuisen miehen ja isän rooleihin. Seuraavat roolit ovatkin varmaan isoisän ja sairaalan vuoteella makaavan isoisän rooleja, Petteri naurahtaa.

Petteri viihtyy yhä kameran edessä, vaikka häntä ei televisiossa enää niin usein nähdäkään. 

– Minulla on ollut sen verran paljon kirjoitus- ja ohjaustöitä, että en ole sarjoihin lähtenyt. Päivän mittaisiin rooleihin en ole myöskään viitsinyt juosta, koska niihinkin täytyy valmistautua, käydä pukusovituksissa ja lukuharjoituksissa, mutta toki sekin on keskittymiskysymys. Minulla on kehittyminen näyttelijänä vielä kesken, ja tehtävää on vielä varsinkin teatterinlavalla. Teatteriesityksiin lähteminen alkoi tuntua raskaalta, kun perhettä alkoi tulla, joten kun minulle on siunaantunut mahdollisuus kirjoittaa ja ohjata, se on ollut hyvä tilanteessa, jossa lapset vielä tarvitsevat isäänsä kotona.

Petteri on kesän ajan työstänyt uutta Karuselli-nimistä sarjaa, joka nähdään loppuvuodesta C Morella.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Se on kunnianhimoinen kymmenosainen sarja, jonka jokaisessa jaksossa on oma tarina. Käsikirjoitimme sitä yhdessä Kari Hietalahden kanssa. Kari myös esiintyy viidessä tarinassa. Sarja kertoo muuttuvasta Suomesta, vastakkainasettelusta ja kuplautumisesta komedian keinoin.

Maria Kallio C More -palvelussa 19.8. alkaen. Sarja nähdään myöhemmin myös MTV:n kanavilla.

Seuraa meitä somessa