fbq
Madonna_PAA_netti_65673980e8.jpg

Madame X on Madonnan rakkauskirje monikulttuurisuudelle

Jo lähes neljä vuosikymmentä pop-maailman terävimmässä kärjessä viihtynyt Madonna julkaisi vuonna 2019 albumin nimeltä Madame X. Kyseessä oli laulajan 14. sooloalbumi, ja sitä markkinoiva kiertue alkoi saman vuoden syyskuussa.

Kyseessä oli turnee, jonka kaikki keikat tapahtuivat teattereissa. Itse levy taas sai inspiraationsa siitä, kun Madonna vietti kesän 2017 Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa.

Nyt Paramount+-palvelussa julkaistaan maailmanlaajuisesti dokumenttielokuva, jossa seurataan Madonnan elämää kyseisellä kiertueella ja nähdään runsaasti live-esityksiä. Myös dokumentin nimenä on yksinkertaisesti Madame X.

Dokumentti on levyn teemaan sopien kuvattu pääasiassa Lissabonissa. Keskeiseksi nousee albumillakin käsitelty ajatus monikulttuurisuudesta, jota Madonna haluaa tuoda myönteisellä tavalla esille Lissabon esimerkkinään.

Konserttiosioissa lavalla esimerkiksi nähdään muusikkoja ja tanssijoita ympäri maailmaa. Vierailun tekevät myös Madonnan omat lapset. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Lisäksi mukana on naisista koostuva Batukadeiras-orkesteri. Yhtyeen esittämä välinumero nostaa esiin batuque-musiikkityylin, jonka ovat luoneet Kap Verdestä kotoisin olevat naiset.

– Visioni jakaminen globaalille yleisölle on ollut minulle erittäin merkityksellistä. Tilaisuus levittää sanomaa ja hehkuvaa taiteellisuutta entistä laajemmalle yleisölle tapahtuu ajankohtana, jolloin musiikkia tarvitaan muistuttamaan meitä yhdistävästä ihmisyydestä, Madonna itse kommentoi esityksen teemoja.

Madame X julkaistaan yksinoikeudella Paramount+-palvelussa perjantaina 8. lokakuuta.

Seuraa meitä somessa