fbq
FERRY_1170_7a624489c7.jpg

Huumelordi sai oman elokuvansa

Vuosina 2019–2020 kaksi kautta kestänyt ja Netflixistä löytyvä belgialais-hollantilainen Undercover oli loistava rikossarja, jolle toivoisi jatkoa vielä joku päivä. Varsinkin angloamerikkalaisiin ja pohjoismaalaisiin rikostarinoihin tottuneelle katsojalle sarja tarjosi virkistävän ja uudenlaisen kulman.

Lisää kaipaavat saavat lohtua Netflixin tuoreesta Ferry-elokuvasta. Kyseessä ei ole kuitenkaan sarjan tapahtumia jatkava kokonaisuus, vaan muutamaa vuotta varhaisempiin aikoihin sijoittuva prologi. Keskushenkilöksi nousee nyt huumepomo Ferry Bouman, vaikka ei hän näkymätön ollut tv-sarjassakaan.

Ferryllä ei ole vielä omia joukkoja johdettavanaan, vaan hän suorittaa likaisia hommia Amsterdamin johtavalle hämärämiehelle Ralph Brinkille. Eräänä päivänä Brinkin huumetehtaaseen tehdään tappava isku, ja Ferry saa tehtäväkseen listiä syylliset.

Elokuva ottaa hienosti käyttöönsä sarjassa kerrotut asiat ja henkilöt, ja luo kaikelle vakuuttavan kehityskertomuksen. Esimerkiksi Ferryn ja tulevan rouva Boumanin eli Danielle van Markenin rakkauden synty on kerrottu kauniisti. Moneen vielä tulevaisuudessa odottavaan kehityslinjaan tulee uudenlaista syvyyttä ja traagisuutta elokuvan myötä. Ferry on oiva esimerkki ajatuksella tehdystä spin-off-tuotteesta.

Jännitys. O: Cecilia Verheyden. N: Frank Lammers, Elise Schaap, Huub Stapel. (Alankomaat/Belgia 2021). 106 min. TK

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Ferry on katseltavissa Netflix-palvelussa.

Seuraa meitä somessa