fbq
Bardy_6ffe94c498.jpg

HBO tekee suomalaisen alkuperäissarjan – luojana Aleksi Bardy

Suoratoistopalvelu HBO Nordic muuttuu HBO Max -palveluksi 26. lokakuuta. Tänään HBO uutisoi, että yksi tulevista pohjoismaisista tuotannoista on Aleksi Bardyn ja Mia Ylösen luoma alkuperäissarja. Sen tämänhetkisenä työnimenä on ID.

HBO:n edustajien mukaan sarja on vasta esituotantovaiheessa, eikä esimerkiksi sarjan näyttelijävalintoja ole vielä tehty.

– Tämä on loistava tilaisuus näyttelijöille hakea mukaan. Sarjassa tullaan ehdottomasti näkemään paikallisia eli suomalaisia näyttelijöitä, tiedotustilaisuudessa kerrottiin.

Bardy on suomalaisen elokuva- ja tv-maailman keskushahmo, joka on ollut tekemässä kymmeniä hittituotantoja, kuten Napapiirin sankarit, Teräsleidit ja Salatut elämät. Mia Ylösen viimeisimpiä käsikirjoitustöitä on ollut viime keväänä julkaistu Elisa Viihde Viaplay -alkuperäissarja Mädät omenat. Hän on ollut mukana myös muun muassa Tom Of Finland -elokuvan työryhmässä.

HBO Nordicilla nähtiin jo viime vuonna ensimmäinen HBO-suomalaistuotanto, korona-ajasta kertova lyhytelokuvien sarja Eristyksissä. ID on kuitenkin ensimmäinen selkeästi jatkuvajuoninen suomalaissarja, jonka HBO tuottaa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Seuraa meitä somessa