Handmaid's Tale - HBO Nordic

Handmaid’s Talen odotettu uusi kausi alkaa: On aika kostaa

Dystooppisen draamasarjan Handmaid’s Talen kauan odotettu neljäs kausi alkaa 29.4. HBO Nordicilla. Gileadin valta alkaa horjua, kun kapinallisjohtajaksi kohoava June kannattajineen hyökkää raivoisasti sortajia vastaan. 

Golden Globe- ja Emmy-palkinnoilla moneen kertaan kruunatun Handmaid’s Talen neljättä kautta on saatu odottaa, sillä edellinen kausi julkaistiin kesällä 2019. Kolmannen kauden lopussa nähtiin hermoja raastava juonenkäänne, jossa June (Elisabeth Moss) ja häntä auttavat naiset saivat muilutettua 86 tyttölasta lentokoneeseen Gileadista kohti Kanadaa ja vapautta. 

Nyt Gileadissa ollaan valmiita tekemään mitä tahansa Junen kiinnisaamiseksi. Uusissa jaksoissa June nousee kapinallisjohtajaksi, joka iskee vastaan täydellä voimalla hakien oikeutta ja kostoa. Hänen ottamansa riskit tuovat kuitenkin tullessaan odottamattomia vaaroja. Ne uhkaavat tuhota hänet itsensä ja myös hänen tärkeimmät ihmissuhteensa.

– Tällä kaudella emme pidätelleet. Oli aika heittää paska tuulettimeen, sarjan luoja ja vastaava tuottaja Bruce Miller tiivisti Television Critics Associationin pressitapahtumassa.

Pääosaa June Osbornena esittävä Elisabeth Moss tekee myös ohjausdebyyttinsä neljännellä kaudella, jonka jaksoista hän on ohjannut kolme. 

 

Tilanne on kiehumispisteessä

Kausi on erilainen verrattuna edellisiin, sillä se ei enää seuraa niinkään naisten orjuutta Gileadissa, vaan tapahtumia sen ympärillä. Yllättävät käänteet seuraavat toisiaan. Bruce Miller onkin vihjannut, ettei kannata edes yrittää arvailla, mitä tapahtuu seuraavaksi, sillä kaikki kääntyy päälaelleen kerta toisensa jälkeen. 

Lastenryöstö Gileadista tietää sotaa. Trailerissa nähdään myös esimerkiksi, että liekki palaa edelleen Junen ja Nickin välillä, June tapaa Hannahin, mutta varsin epätoivoisissa merkeissä, ja komentaja Fred Waterford pitelee ultraäänikuvaa lapsesta, jonka hän sanoo muuttavan kaiken. 

June ja muut orjattaret ovat valmiita riskeeraamaan kaiken saadakseen oikeutta.

Viiden kausi tekeillä

Sarjasta on luvassa myös viides kausi, jonka suunnitelmat menivät uusiksi pandemian vuoksi. Kun koko maailma on muuttunut, tekijät arvioivat myös sarjan tapahtumia uudelleen.  

Margaret Atwood, jonka teokseen Handmaid’s Tale perustuu, julkaisi vuonna 2019 tarinalle jatkoa Testamentit-romaanillaan. Toistaiseksi ei ole kerrottu, siirrytäänkö sarjassa jatko-osan tapahtumiin ja miten kauan sarja ylipäätään jatkuu. 

– Olemme saavuttamassa tarinassa tietynlaisen lakipisteen, mutta en osaa sanoa, onko se sarjan loppu vai ei. Olen todella innoissani siitä, mitä tapahtuu Testamenteissa, mutta tuleeko se olemaan osa tulevaisuuttamme, on isompi kysymys, Miller muotoili.

Lue laajempi artikkeli Katson printtilehdestä numero 17/21.


Teksti: Anuliina Liukkonen I Kuvat: HBO Nordic29.04.2021 07:00
Suosituimmat
Päivän suomalaiset: To 5.8.
Esittelyssä tänään nyrkkeilijä Mira Potkonen.13. kisapäivä: torstai 5.8.*Klo 1.30–10.00 Matilda...
MTV3
Varo Emmerdalen juonipaljastuksia: Andrea jatkaa piiloleikkiään
Andrean piileskely johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin tulevalla...
Yle TV 1
Kimmo Porttilan selostusurakka: Vessatauot pitää harkita tarkkaan
Olympialaisissa venymistä vaaditaan kilpailijoiden lisäksi...
Ensi-ilta-arvostelu: Salapoliisit turvautuvat rukoukseen
JP ja murtovaras **Olli ja Ruttu ovat parhaat kaverukset, jotka janoavat...
Yle TV 2
Ylen Japanin-tuntija Heikki Valkama on myös dekkarikirjailija
Olympiakisojen tunnelmista Ylellä raportoivan Heikki Valkaman...
Päivän suomalaiset: Ke 4.8.
Esittelyssä tänään rullalautailija Lizzie Armanto.12. kisapäivä: keskiviikko 4.8.*Klo 1.30–10.00...
MTV3
Salatut elämät jää kesätauolle
Salatuista elämistä ei ole tänä kesänä odotettavissa uutta spin offia, joten fanien on tyytyminen...
Yle Teema & Fem
Ylellä tuhti Elena Ferrante-paketti: Ystävyys kantaa läpi vaikeiden aikojen
Elena Ferranten menestysromaaniin perustava draamasarja...
Päivän suomalaiset: Ti 3.8.
Esittelyssä tänään painija Arvi Savolainen.11. kisapäivä: tiistai 3.8.*Klo 5.00 Arvi Savolainen,...
Päivän suomalaiset: Ma 2.8.
Esittelyssä tänään estejuoksija Topi Raitanen.10. kisapäivä: maanantai 2.8.*Klo 3.35 Sara Kuivisto,...