fbq
Good_Girls_b92da2c486.jpg

Good Girlsin ryöstäjänaisten kohtalo selviää – vai selviääkö?

Amerikkalaista Good Girls -rikoskomediasarjaa on saatu Suomessakin seurata Netflixistä vuodesta 2018 lähtien. Nyt sarjasta on ilmestynyt neljäs tuotantokausi, joka on samalla kokonaisuuden viimeinen.

Sarjan alkutilanteessa kolme michiganilaista lähiöäitiä päätti ryhtyä supermarkettiryöstöön, koska heidän perheidensä taloudellinen tilanne oli niin heikko. Keikka onnistui, mutta homma niin sanotusti eskaloitui jakso jaksolta ja kausi kaudelta. Christina Hendricksin, Ruby Hillin ja Annie Marksin esittämien Bethin, Rubyn ja Annien tielle tuli gangstereita, FBI, palkkatappajia ja lisää ryöstöjä.

Kolmannen kauden lopussa näytti siltä, että Bethin, Rubyn ja Annien hommat alkavat luistaa. Heistä tuli eräänlaisia yksityisyrittäjiä. Sarjan pahiksen Rion (Manny Montana) juonet kuitenkin aiheuttivat huolia.

Neljännen kauden alussa Rio painostaa Bethiä vauhdittamaan rahanpesubisneksiä. Rio on keino kiristää Bethiä, sillä hän pystyy yhdistämään tämän erääseen henkirikokseen.

Bethillä ja Riolla on jatkuvien kahnausten lisäksi taustallaan myös romanttisia kokemuksia, ja kauden edetessä ne tulevat uudestaan pintaan.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Heidän suhteensa on yhtä vuoristorataa. Neljäs kausi on hauska, koska sen aikana Beth ymmärtää, ettei hän voi paeta suhdettaan Rion kanssa, sarjan luoja Jenna Bans kertoi Entertainment Weeklylle ennen kauden alkua.

Good Girlsiä tuottanut NBC oli alun perin suunnitellut, että sarja jatkuu vielä viidennelle kaudelle. Katsojamäärät eivät olleet kuitenkaan lineaarisen television puolella tarpeeksi isoja, jotta NBC olisi halunnut jatkaa sarjaa neljännen kauden jälkeen.

Sarjan suoratoistoa on hoitanut Netflix, jonka puolella sarja onkin ollut hyvä. Se on ollut USA:ssa useita kertoja palvelun 10 suosituimman sarjan joukossa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt rahoitustahoille Good Girlsin jatkamiseen.

Good Girls -sarjan neljäs tuotantokausi nyt Netflixissä.

Seuraa meitä somessa