Veronica Verho ja Juhani Koskinen virittelevät isoa elämänmuutosta – ”Ja mahdollisimman pian”
Pääkaupungin seurapiireissä marinoituneet Veronica ja Juhani ovat kumpikin turkulaislähtöisiä punavuorelaisia.
Palkittu radiojuontaja ja televisionkin puolella juontohommissa kunnostautunut Veronica Verho, 27, sipsutteli Comeback-elokuvan kutsuvierasnäytöksen punaiselle matolle Tennispalatsiin yhdessä kihlattunsa Juhani Koskisen kanssa.
Alati iloinen mediapersoona oli laittanut hiuksensa tiukalle nutturalle – ja siihen oli syynsä. Veronica kertoi muitta mutkitta kotosalla käyneestä vahingosta.
– Poltin hiukseni. Kiharsin niitä liian kovalla lämpötilalla. En tiennyt, että niin voi edes tapahtua – mutta selkeästi voi! Veronica nauroi Seiskalle.
– Onneksi minulla on parin viikon päähän kampaaja varattuna, niin saan hiukseni pelastettua.
Turku vetää takaisin
Pääkaupungin seurapiireissä marinoituneet Veronica ja Juhani ovat kumpikin turkulaislähtöisiä punavuorelaisia. Eteläisessä Helsingissä asustelevan pariskunnan suunnitelmissa olisi kuitenkin palata nilkka suorana vanhaan pääkaupunkiin.
Tv-katsojat kitisevät Elämäni biisin vieraista – Katja Ståhl tykittää takaisin: ”Mitä väliä?”
– On, on! Ja mahdollisimman pian. Heti kun löytyy sopiva koti, niin lähdetään takaisin Turkuun, julkkispariskunta pamautti kuin yhdestä suusta.
– Punavuori on kiva paikka, mutta meillä on kaksi koiraa, joten olisi kiva päästä lähemmäs luontoa eikä niinkään ravintoloita ja baareja.
Ei ikinä Tauskin naapuriin
Turun saaristo ja Aurajoen maisemat lyövät kelle tahansa luun kurkkuun. Miljöön lisäksi myös molempien perhesuhteet vetävät vastustamattomasti takaisin legendaarisen Turun linnan kupeeseen.
Vain reilu viikko synnytyksestä – Beata Leppilampi, 28, säkenöi jo punaisella matolla: kuvat!
– Turussa koirien löytöpaikat löytyisivät läheltä, toisin sanoen meidän kummankin vanhemmat. Toki Turussa asuu muutenkin ystäviä ja sukulaisia.
– Mutta emme kaipaa niinkään keskustaan, vaan haluaisimme oikein landelle. Olisi ihanaa, jos takapihalta alkaisi metsä. Se olisi best, Veronica fiilistelee.
Eli joko voidaan uutisoida, että muutatte Raisioon Tauskin naapuriin?
– Hahhaa! Paljon on katseltu taloja, mutta näin todella turkulaisena Raisio tuntuu ehkä vähän liian pahalta, Juhani murjaisi.