Ensimmäinen yhteiskuva eron jälkeen! Elina Valtonen ja Jussi Heikelä näyttäytyivät jälleen pariskuntana
Juontaja Jussi Heikelä, 46, ja kokoomuksen huippupoliitikko Elina Valtonen, 41, viihtyivät viime viikolla koripallo-ottelun katsomossa, jossa he jännittivät Helsingin Seagulls-seuran ensimmäistä finaalipeliä.
Kyseessä on ensimmäinen julkinen esiintyminen heidän tammikuisen eroilmoituksensa jälkeen.
– Jussi ja Elina olivat katsomossa selvästi pariskuntana. Vaikka he eivät julkisesti kuherrelleet, he istuivat hyvin lähekkäin, Seiskalle kerrotaan.
Elina Valtonen ja Jussi Heikelä viihtyvät jälleen yhdessä!
Kun ottelu päättyi, Jussi ja Elina viihtyivät yhdessä tupakkapaikalla.
– Ainakin Jussilla oli savuke kädessä, mutta Elina ei taida edes polttaa, Seiskalle kerrotaan.
Suloinen lomakuva! Jussi Heikelä ja Elina Valtonen yhdessä Etelä-Afrikassa
Elinan ja Jussin romanssi paljastui viime kesänä, kun heidät nähtiin usein yhdessä veneilemässä muun muassa Ahvenanmaalla.
Pariskunta ehti lomailla loppuvuodesta Etelä-Afrikassa, kunnes ilmoitus yllätyserosta tuli julki.
– Emme ole enää seurustelusuhteessa Elina Valtosen kanssa, Jussi ilmoitti dramaattisesti Instagramissaan tammikuun 26. päivänä.
Lopulta huhtikuinen, Seiskan uutisoima yhteinen veneretki Örön saarelle paljasti, että jo kertaalleen eronnut pariskunta viihtyy jälleen yhdessä.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.