Tältä näyttää uusi Leijonakuningas-elokuva – nämä asiat suututtivat faneja
Joitakin häiritsee, että elokuvan ohjaa Oscar-voittaja sekä se, ettei Mufasan alkuperäinen ääninäyttelijä James Earl Jones ole mukana.
Mufasa: Leijonakuningas -elokuvasta on julkaistu ensimmäinen teaser-traileri. Kyseinen elokuva kertoo Simban isän, Mufasan tarinan ja on jatkoa vuonna 2019 julkaistulle live action -elokuvalle Leijonakuningas.
Mufasa: Leijonakuningas on animoitu fotorealistisesti tietokoneella. Mufasaa ääninäyttelee Aaron Pierre ja hänen veljeään Scaria Kelvin Hallison Jr. Tuttuihin rooleihinsa palaavat muun muassa Seth Rogen (Pumba), Billy Eichner (Timon), Donald Glover (Simba) ja Beyonce (Nala).
Faneja on kuitenkin harmittanut se, että Mufasan alkuperäinen ääninäyttelijä, James Earl Jones ei ole mukana.
93-vuotias näyttelijä oli Mufasana vuoden 2019 uusintaversiossa sekä alkuperäisessä animaatioelokuvassa vuodelta 1994.
– He eivät saaneet suurinta kaikista, James Earl Jonesia toistamaan rooliaan, joten todennäköisesti sivuutan tämän, eräs katsoja kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Joitakin häiritsee myös se, että elokuvan ohjaa Oscar-palkittu Barry Jenkins. X:ssä kirjoitettiin, että Jenkins olisi liian hyvä ja taitava työskentelemään Disneyn toimitusjohtajan, Bob Igerin ”sieluttomassa tehtaassa.”
– Leijonankuninkaassa ei ole mitään sielutonta. Jo vuosikymmenien ajan lapset ovat istuneet elokuvateattereissa ympäri maailmaa, ja kokeneet kollektiivista surua, sekä lumoutuneet William Shakespearesta ensimmäistä kertaa, läpi lukemattomien kielien. Kaikista tehokkain alus yhteiselle empatialle, ohjaaja vastasi kritiikkiin viestipalvelu X:ssä.
Kahdella Oscarilla palkittu animaatioelokuva perustuu löyhästi William Shakespearen Hamletiin. Nuori Simba menettää traagisesti isänsä ja palaa aikuisena kostamaan isänsä kuoleman taistelemalla Scaria vastaan. Simba voittaa ja saa Jylhäkallion valtakunnan takaisin itselleen.
Kritiikistä huolimatta useat katsojat ovat olleet myös innoissaan tulevasta Mufasa-elokuvasta.
– Kyllä, tarvitsemme enemmän Leijonakuningas-elokuvia, eikä Disney pilaa niitä live action -versioilla. Henkilökohtaisesti rakastan Disneyn live action -elokuvia, eivätkä he tee vain alkuperäisten elokuvien kopioita jokaisella kerralla. Älä koskaan lopeta Disney.
Mufasa: Leijonakuningas elokuvateattereissa 20. joulukuuta.