SkyShowtime julkaisee ensimmäisen pohjoismaisen sarjansa – katso traileri
Koodinimi: Annika -rikosdraamasarjan pääroolissa nähdään vaasalaislähtöinen Sannah Nedergård.
SkyShowtime julkaisee 30. syyskuuta suomalais-ruotsalaisen alkuperäistuotannon nimeltään Koodinimi: Annika. Mia Ylösen ja Aleksi Bardyn luoma kuusiosainen rikosdraamasarja vie katsojan taideväärennösten kätkettyyn maailmaan, tutkien kaksoiselämän haasteita. Sarja edustaa pohjoismaista Nordic Noir -tyylisuuntausta.
Sarjan pääosassa nähdään näyttelijä Sannah Nedergård. Kyseessä on Sannahin ensimmäinen päärooli draamasarjassa. Hän näyttelee taidepetostutkija Emma Hakaa, joka luo itselleen peiteroolin koodinimellä Annika.
– Tämä on ensimmäinen tämän kokoinen rooli ja se on vaatinut paljon aikaa, työtä, energiaa, rohkeutta ja itsevarmuutta. Koko tiimi on ollut ihana ja kannustava. Minulla kävi todella hyvä tuuri, koska sain todella hyvät vastanäyttelijät, Sannah kertoo Katsolle.
– Nyt tuntuu jännittävältä, on ollut ihana nähdä pätkiä sarjasta. Tiedossa on hyvää draamaa, hän jatkaa.
Suomalainen rikostutkija Emma on yhä kouluttautumassa peitetehtäviin, kun hänet lähetetään soluttautumaan Tukholman korruptoituneeseen taidekauppamaailmaan. Viileän hillitty Emma omaksuu hurjan ja tulisen, huumeiden ja alkoholin alaisena juhliva seurapiirikaunotar Annika Stormaren henkilöllisyyden päästäkseen lähemmäs gallerianpitäjä Rasmus Ståhlgrenia. Rasmus on epäiltynä mystistä rahanpesijä Blankoa koskevassa tutkinnassa.
– Käsikirjoitus on todella hyvä, mikä helpottaa näyttelijän työtä. Valmistauduin rooliin muun muassa keskustelemalla entisen keskusrikospoliisin kanssa, näyttelijätär kertoo.
Tutkimus vie Emman yhä syvemmälle alamaailmaan ja hänen oma persoonallisuutensa alkaa sekoittua Annikaan, joka oli aikanaan elossa ja jätti jälkeensä sotkuisen mysteerien verkon. Blankon jäljillä pysytelläkseen Emman on tehtävä valintoja, jotka saattavat muuttaa hänen ja hänen läheistensä elämän ikiajoiksi – pitäen samalla kiinni omasta minästään.
– Hahmossa on paljon metakerroksia. Välillä näyttelin Emmaa, joskus Emmaa Annikana ja joskus Annikaa, joka unohti olevansa Emma. Siinä on kaksi ihmistä yhdessä, tai sitten voi ajatella myös niin, että on vain yksi hahmo, mutta monta versiota tästä samasta tyypistä, Sannah pohtii roolihahmoaan.
– Samaistun roolihahmoni kanssa siinä, että olemme molemmat itsepäisiä. Hän on työssään määrätietoinen kuten minäkin, hän jatkaa.
SkyShowtime
Original -tuotannon pääosissa nähdään Ardalan Esmaili Rasmus
Ståhlgrenina, Eva Melander Rina Olanderina ja Helena Bergström Agatha
Torstenssonina sekä Pekka Strang Raimo Korpena, Clarisse
Lhoni-Botte Béatrice Jolyna ja Charles Martins Denver Carpentierina. Sarjan on ohjannut
suomalainen AJ Annila.
Koodinimi: Annika SkyShowtimellä 30. syyskuuta alkaen SkyShowtime-suoratoistopalvelussa.