fbq

Simpsonien uudet jaksot starttasivat komeasti – Suomi taas näkyvästi esillä sarjassa!

Simpsonien uusin tuotantokausi, järjestyksessä jo 34., starttasi maanantaina Subilla komeasti, sillä Suomi sai taas erityishuomiota sarjassa.

Sub esittää Simpsonien uuden tuotantokauden jaksoja maanantaisin peräti kolme kappaletta putkeen. Ensimmäisen Simpsonit-putken kolmas jakso oli hieman totutusta erilainen. Sen aikana kaksi nuorta hakkeria keskeyttää jakson ja alkaa kiristää Disney-kanavaa esittämällä kaikkien aikojen hölmöimpiä, sarjasta muka leikkaamoon jääneitä Simpsonit-kohtauksia kunnes saavat haluamansa lunnaat. Yksi näistä kiristäjien käyttämistä kohtauksista on nimeltään Homer Simpson pyytää Suomelta anteeksi. Siinä Homer Simpson pahoittelee suurelle Suomen kansalle sitä, että on yhden kerran sekoittanut Suomen Norjaan ja suututtanut näin koko kansamme.

–Jumalan siunausta teille ja kaikille muille eteläamerikkalaisille, Homer päättää videotervehdyksensä.

Simpsonien roolittajalla Bonita Pietilalla on suomalaiset sukujuuret, ja ainakin osin hänen ansiostaan Suomi on ollut ennenkin esillä Simpsoneissa, usein esimerkiksi saunaan ja suomalaisiin peleihin liittyvien vitsien kautta. Ehkä merkittävin Suomi-hetki sarjassa koettiin vuonna 2010, kun sarjan 21. tuotantokaudella osa Kurvailua curling-kentällä -jakson tapahtumista sijoittui Helsingin vuoden 1952 olympialaisiin.

Tältä epäviralliselta fanisivustolta voit lukea kaikki sarjan Suomi-viitteet:

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

http://www.simpsonit.org/simpsonit/suomi/

Tiukkojen esitysoikeuksien vuoksi Simpsonien uusimpia jaksoja ei ole vielä katsottavissa missään suoratoistopalveluissa, ja uusimman kauden jaksoja aletaan uusia Subillakin sunnuntaisin vasta jaksosta 4 eteenpäin.  Myöhemmin kausi 34 tulee katsottavaksi Disney+ -suoratoistopalveluun.

Simpsonit uusi tuotantokausi maanantaisin Subilla kello 20 alkaen. 

Tänään tv:ssä: Simpsoneiden uusi kausi starttaa – heti kolme jaksoa putkeen

Seuraa meitä somessa