Lahjakas herra Ripley palaa tv-sarjana – katso traileri
Uudessa sarjassa on nykypäivälle erikoinen yksityiskohta.
Lahjakas herra Ripley -trilleristä ilmestyy tv-sarja Netflixiin 4. huhtikuuta. Täysin mustavalkoinen sarja kantaa nimeä Ripley, ja sen pääosassa nähdään Andrew Scott (Fleabag, All of Us Strangers).
Katso traileri alta.
Sarja alkaa siitä, mistä 1990-luvun elokuvakin, eli varakas mies palkkaa Tom Ripleyn (Scott) matkustamaan Italiaan suostuttelemaan hänen diletantin poikansa Dickien (Johnny Flynn) palaamaan kotiin.
Tom ottaa tehtävän vastaan, ja siitä alkaa matka monimutkaiseen elämään, joka on täynnä petoksia, huijauksia ja murhaa. Kahdeksanosaisen sarjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulle.
Sarjan muissa rooleissa nähdään Dakota Fanning, Eliot Sumner, Maurizio Lombardi, Margherita Buy ja John Malkovich.
Herra Ripleyn seikkailuista on tehty vuonna 1999 Lahjakas herra Ripley -elokuva, jonka pääosassa nähtiin Matt Damon. Elokuvaa tähdittivät myös Jude Law, Cate Blanchett ja Gwyneth Paltrow.
90-luvun elokuvan lisäksi kirjasarja on käännetty elokuvan muotoon aiemminkin jo vuonna 1960. Kuuma aurinko -elokuvassa Alain Delon näytteli herra Ripleyn roolin.
Ripley perustuu Patricia Highsmithin romaaneihin.
Ripley Netflix-suoratoistopalvelussa 4. huhtikuuta.