Hauskuttaja Janne Katajan tunnustus: Vaikeat ajat haastavat jaksamaan
Näyttelijä Janne Katajalle Heinähattu, Vilttitossu ja kana -elokuva oli piristysruiske epävakauden keskellä.
Edesmenneen kirjailija Sinikka Nopolan muistolle omistettu ja Reetta Aallon ohjaama Heinähattu, Vilttitossu ja kana -elokuva saa ensi-iltansa perjantaina. Tämä on neljäs Nopolan sisarusten Tiinan ja Sinikan rakastettuun kirjasarjaan perustuva filmatisointi.
Kolmatta kertaa valkokankaalla konstaapeli Isonapan roolissa nähdään Janne Kataja, joka arvostaa Nopolan lastenkirjoja erityisesti niiden rikkaan kielen vuoksi.
– Tarinoiden maailman on kivalla tavalla epäskarppi ja huumori sopivasti vinksahtanutta, Janne toteaa.
Tiesitko tätä Salkkareiden pienestä hurmurista? Näin "Tukku Taalasmaan" työpäivät sujuvat
Isonapan ominaispiirre on ahneus herkuille. Povitaskuun livahtaa possumunkki ja suupielistä valuu makeaa hilloa. Kolmas elokuva on opettanut Jannelle, ettei näyttelijän kannatta syödä samaan tahtiin kuin roolihahmonsa.
– Aiemman elokuvan kuvauksissa tuli syötyä pullaa yhden kesän aikana niin paljon, että osasin tällä kertaa säännöstellä. Sen yhden kerran söin aivan liikaa, Janne tunnustaa.
"Elämme vaikeita aikoja"
Pingviinitanssi, tiluliluleit, kuokkavierailut, Kuutamolla-juonnot ja monet muut esiintymiset ovat muokanneet Jannesta mielikuvan hauskana miehenä. Huumori on elämän kantavia voimia, mutta voiko hauskuttaja väsyä rooliinsa?
– Koen, että hauskuus on persoonassani. Se ei ole päälle liimattu ominaisuus. Aktiivisuuteen väsyn, Janne toteaa.
Aktiivisuudella Janne viittaa kiireisiinsä. Hän on viihdetaiteilija, juontaja, näyttelijä, ohjaaja ja lelukauppias. Yrittäjän on aina oltava ahkera, jotta töitä olisi tarjota muillekin.
– On pakko tehdä paljon, koska elämme vaikeita aikoja. Ajattelen, että tämä on yksi vaihe elämässä. Hyvällä sykkeellä jaksan, mutta tällaisena matalapaineisemmalla ajalla jaksaminen on haasteellisempaa. Odotan, että tulisi hetki, jolloin voisin vähän huokaista, Janne tunnustaa.
Heinähattu, Vilttitossu ja kana saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 16. helmikuuta.
Sohvaperunoiden suosikkipari katoaa ruudusta – katsojat harmistuivat