Eeppisen Better Call Saul -saagan päätöskausi alkaa Netflixissä – Breaking Bad -hahmot tekevät paluun
Vuosina 2008–13 tuotetun, legendaarisen maineen saaneen Breaking Bad -sarjan spin-off-sarja Better Call Saul on edennyt kuudenteen ja viimeiseen kauteensa. Sarjassa on seurattu lakimies Jimmy McGillin (Bob Odenkirk) kehityskulkua rikollisia auttavaksi asianajajaksi Saul Goodmaniksi. Viime kauden lopussa Jimmyn hengenvaarallinen vihollinen Lalo Salamanca selvisi salamurhayrityksestä ja lähti kostoretkelle.
Kerralla finaalikautta ei kuitenkaan saada Netflixiin katseluun, vaan se on jaettu kahteen ryppääseen. Tiistaina 19. huhtikuuta palveluun tulee kaksi jaksoa, ja sen jälkeen viisi jaksoa esitetään viikon välein. Viimeiset kuusi jaksoa puolestaan tulevat Netflixiin heinäkuusta lähtien.
Breaking Bad -tähti Bryan Cranston suunnitteli tyttöystävänsä murhan!
Useat juonilinjat tulevat nyt päätökseensä, ja on vastausten aika. Yksi suurimmista faneja kiinnostavista asioista lienee se, että ennen kautta on lupailtu suuria: pääsarjan Breaking Badin keskushahmot, opettajan toimesta huumelordiksi siirtynyt Walter White (Bryan Cranston) ja tämän apuri Jesse Pinkman (Aaron Paul) tekevät vierailun viimeisellä Better Call Saul -kaudella. Nähtäväksi jää, miten heidät saadaan mahdutettua tarinaan, joka on risteillyt monessa eri aikatasossa.
Kuudes ja viimeinen Better Call Saul -kausi alkaa Netflixissä tiistaina 19.4.2022.
Tosielämän Breaking Bad! Polisii etsii Walter Whiten kaksoisolentoa huumerikoksesta!