fbq

Arvi Lind paljasti uutisankkureiden levottomat läpät kulissien takana

Eläkkeelle jäävä Matti Rönkä vieraili Puoli Seitsemän -ohjelmassa, jossa hän sai terveiset myös uutisankkurilegenda Arvi Lindiltä.

Matti Rönkä istahti Ylen Puoli seitsemän -ohjelman pinkille sohvalle maanantaina 26. helmikuuta. Yle uutisoi samana päivänä, että Matti jää eläkkeelle uutisankkurin tehtävistä. Hänet nähdään viimeisen kerran Ylen puoli yhdeksän uutisissa keskiviikkona 28. helmikuuta.

Matti sai Puoli seitsemän -lähetyksessä yllätyksen eläkkeelle jääneeltä kollegaltaan Arvi Lindiltä

– Tervehdys Matukka täältä Ylen elävästä arkistosta, Arvi aloitti tervehdyksensä pilke silmäkulmassa.

Arvi muisteli, että työ uutisankkurina on henkisesti erittäin raskasta, koska on sotia, onnettomuuksia ja kilpajuoksua kellon kanssa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Sitä kevennettiin sitten siellä deskillä, ja Matti oli oikea ilopilkku. Joskus kehittelimme tätä lohtua itsellemme sillä, että esitettiin uutisia laulaen, Arvi paljasti.

Arvi kertoi Matin olevan oiva tangolaulaja ja tapaili miehen tapaa laulaa bensan hinnan noususta. Uutisankkurilegenda muisteli myös Matin alkutaivalta ankkurin roolissa.

– Hän teki nuoren miehen ponnekkaalla, vähän armeijamaisella otteellaan sitä selostusta. Kun sitä arvioitiin, minä olin kuulemma sanonut, että ihan hyvähän se oli, mutta olihan siinä vähän sitä panssarikersantti Sikasta, Arvi kertoi naurahtaen.

Yle: Uutisankkuri Matti Rönkä poistuu ruudusta

Matti kertoi videotervehdyksien jälkeen, että laulujen ja vitsien lisäksi miehet esittivät pitkiä pätkiä kuviteltua venäläisklassikkonäytelmää, jossa ei miehen mukaan ollut päätä eikä häntää.

Videotervehdyksen lähetti myös niin ikään eläkkeellä oleva uutisankkuri Eva Polttila

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Hei Matti. Tervetuloa eläkkeelle. Täällä on aika kivaa. Mä olen ollut eläkkeellä jo toistakymmentä vuotta. Ei tartte ollenkaan pelätä, Eva tsemppasi tulevaa eläkeläistä.

– Tv-uutisten seniorit tietenkin toivottavat sinut ilomielin tervetulleeksi. Meillä on viitisen kertaa vuodessa sellainen lounastapaaminen, ja kyllä siellä aina sellainen parikymmentä henkeä on, hän jatkoi.

Eva Polttila oli Ylellä töissä vuosien 1969–2009 ajan.

Matti aloitti Ylen tv-uutisten uutispäällikkönä vuonna 1990 ja uutistenlukijana 2000-luvun alkupuolella. Vaikka uutisankkurin pesti jää, Matin kirjailijan ura jatkuu. Matti on julkaissut kahdeksan Viktor Kärppä -dekkaria ja neljä romaania. Hän julkaisee uuden teoksen nimeltä Onnen kaukoranta syksyllä 2024.

Puoli seitsemän Yle Areenassa ja TV1-kanavalla arki-iltaisin kello 19.30.

Seuraa meitä somessa