Tämä on Martti Suosalon ja Virpi Suutarin pitkän liiton salaisuus

Moninkertaisesti palkitulla Martti Suosalolla on maine ahkerana näyttelijänä. Se vaatii puolisolta täyden tuen.

Tälläkin hetkellä Martti Suosalo valmistautuu kolmeen teatteriproduktioon: Turvamies nähdään lokakuussa Helsingin kaupunginteatterissa, Huomenna hän tulee marraskuussa Turun kaupunginteatterissa ja Mikko Räsäsen tulevaisuus saa ensi-iltansa helmikuussa.

– Hänellä on aika paljon tekstiä opeteltavana. Sen voin kyllä sanoa, ohjaajapuoliso Virpi Suutari naurahtaa.

– Se näkyy kotona sillä tavalla, että kun tulen harjoitusten välissä kotiin, niin Virpi valjastaa muun väen hiljaiseksi, jotta voin ottaa tirsat. Sitten lähden taas illaksi töihin, Suosalo kertoo.

Yhteen hiileen puhaltaminen onkin yksi Martin ja Virpin 27-vuotisen avioliiton kivijalkoja.

– Tuemme toisiamme. Kun Virpillä on hektistä töissä, niin minä pyrin auttamaan häntä ja päinvastoin. Arkemme sujuu hyvin, sillä työmme menevät usein limittäin. Ja koska olemme yhtiökumppaneita, niin osallistumme jollain tapaa toistemme työhön. On se sitten ruuanlaittamista tai toiselta ylimääräisen työn pois ottamista. Jeesaamme toisiamme, eikä sitä tarvitse suunnitella, Martti kuvailee Virpin nyökkäillessä vieressä.

– Olemme molemmat vastuuntuntoisia ihmisiä. Se on luonnistunut meiltä luontevasti.


Teksti: Eetu Ampuja I Kuva: Timo Korhonen04.10.2021 06:00
Katso myös
Näin Sunnuntailounas-stara Samuli Niittymäki löysi kutsumuksensa
Suursuosion saavuttanut brittisarja Vigil vie katsojan ydinsukellusveneen murhamysteeriin
Syksyn sävel herätetään taas henkiin – ensimmäinen semifinaali huomenna
Syksyn sävelessä tänään vastakkain Joel Hallikainen ja hänen poikansa: ”Toivon häviäväni”
Roope Salmisella uusi yllättävä pesti - "Harrastus muuttui työksi"
James Bondin esittäminen ei sovi ikämiehelle
Daniel Craigin joutsenlaulu James Bondina oli tuskien taival
Arvostelussa uusi Bond-elokuva: No Time to Die on emotionaalinen vuoristorata
Napapiirin sankarit saa neljännen osan – pääosassa Heikki Ranta
Vain elämää pääsee vauhtiin – kollegat paljastavat naureskelleensa Arttu Wiskarille