fbq
syke_elokuva_movie_iiris_iinakuustonen_kuvaaja_janiviitala_dsc08811_add85a9299.jpg

Syke-elokuvan ensi-ilta siirtyy taas

Edellisen siirron jälkeen elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa 10. syyskuuta. 

– Elokuvien vieminen teattereihin ei nykyisillä rajoituksilla ole mahdollista. Elokuvissa käyminen on turvallista ja rajoitukset pitäisi poistaa kokonaan. Elokuvateattereista ei ole lähtenyt yhtään tartuntaketjua. Syke-elokuva ja Syke-fanit ansaitsevat vapaat elokuvateatterit, kommentoi ensi-illan siirtoa Nelonen Median kotimaisten elokuvien päällikkö Antti Luusuaniemi.

Syke-elokuva: Hätätilassa Iiris (Iina Kuustonen, kuvassa) yrittää toipua vaikeasta erostaan Artturin (Juha-Tapio Arola) kanssa ja tapaa yllättäen kiinnostavan ja lohdutusta tarjoavan Antonin (Riku Nieminen). Suhde ei kuitenkaan pääse etenemään alkua pidemmälle, sillä Iiriksen poika Niilo (Noa Tola) sairastuu yhtäkkiä. Niilo tarvitsisi vain pienen operaation, mutta pojan päästyä leikkaussaliin sairaala joutuu verkkohyökkäyksen kohteeksi. Käynnistyy trilleri, jossa juostaan aikaa ja mahdottomaksi käyviä olosuhteita vastaan.

Kuustosen lisäksi elokuvassa nähdään muutkin tv-sarja Sykkeen alkuperäisen hoitajanelikon jäsenet. Johannan roolissa on Leena Pöysti, Lenitana Lena Meriläinen ja Marleenan roolissa Tiina Lymi, joka piipahtaa elokuvassa yllättävällä tavalla. 

Lisäksi mukana on monta muutakin tuttua Syke-hahmoa: Holopainen (Jarkko Niemi), Max (Antti Luusuaniemi), Ilmari (Matti Ristinen), Aino (Amelie Blauberg), Leevi (Valtteri Lehtinen), Jesse (Sebastian Rejman), Marjut (Jaana Pesonen), Sonja (Iida-Maria Heinonen), Nikke (Janne Saarinen), Elina (Krista Putkonen-Örn) sekä Uffe (Pedram Notash). Syke-elokuvassa nähdään myös mm. Martti Suosalo, Vera Kiiskinen ja Ernest Lawson.  

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Elokuvan on ohjannut myös Syke-sarjaa ohjannut Toni Laine. Elokuvan tuottaa Yellow Film & TV, ja sen on käsikirjoittanut Syke-sarjan luoja Petja Peltomaa. Elokuvan levittäjänä toimii Nelonen Media.

Seuraa meitä somessa