fbq
bond_auto_0ba6843931.jpg

Suomalaiset rakastavat yhä Bondia: No Time to Die sai kansan massoittain liikkeelle

Torstaina 30. syyskuuta ensi-iltansa saanut 007 No Time To Die  oli viikonlopun ylivoimaisesti katsotuin elokuva ja osoitti suomalaisten luottamuksen, ei vain James Bondin, vaan myös elokuvateattereiden taikaan. 

007 No Time to Die  keräsi ensi-iltaviikonloppunaan 111 055 katsojaa ja torstaista sunnuntaihin yli 140 000 katsojaa. Kaiken kaikkiaan uusimman Bondin on tähän mennessä nähnyt 149 532 katsojaa, kun elokuvasta järjestettiin ennakoita yhden päivän ajan.

– Viikonlopun aikana täyttyneet elokuvateatterit kertoivat ilosta ja helpotuksesta, kun asiakkaat palasivat ison kankaan lumoon.  007 No Time to Die  osoitti selvästi, että suomalaiset luottavat elokuvateattereiden järjestelyihin. Samalla se muistutti, että Bond on ylivoimaisen houkutteleva brändi, kertoo 007 No Time to Dien Suomen-levityksestä vastaavan SF Studiosin elokuvalevityksen johtaja Timo Räisänen.

Seuraa meitä somessa