fbq
wrong_turn_f5251aaad7.jpg

Ensi-ilta-arvostelu: Kaveriporukka joutuu keskelle veristä ajojahtia

Wrong Turn on tutun kauhusarjan itsenäinen seitsemäs osa. Nykyaikaan tuotu tarina kertoo nuorista, jotka lähtevät vaeltamaan Appalakkien vuoristoon. Heitä kehotetaan pysymään polulla, mutta seikkailunjano vie heidät syvemmälle erämaahan. Ystävykset joutuvat karmeaan onnettomuuteen ja huomaavat olevansa eksyksissä. Nuoret koettavat löytää takaisin sivistyksen pariin, mutta rajuilma pakottaa heidät leiriytymään. Yön jälkeen nuorille käy selväksi, että he eivät ole metsässä yksin, vaan jokin vaanii heitä. Tästä käynnistyy tiivistunnelmainen takaa-ajo ansoitetussa metsässä. Kun nuorten kohtalo vaikuttaa olevan sinetöity, juoneen heitetään mukaan tytärtään kaipaava isä, joka lähtee etsimään lastaan. 

Isän roolissa nähdään lempeäkasvoinen Matthew Modine (Full Metal Jacket, Kurkunleikkaajien saari), jonka läsnäolo rauhoittaa tarinankerrontaa. Kauniista ja rohkeista tuttu Adain Bradley pyrkii roolissaan osoittamaan olevansa muutakin kuin saippuanäyttelijä. 

Tuttu juonikaavio heittää häränpyllyä useaan otteeseen, viimeisen kerran vielä lopputekstien pyöriessä. Wrong Turn on paikoin raaka, mutta se ei kauhistuta eikä yökötä joidenkin edellisosien tapaan. 

Kauhu. O: Mike P. Nelson. N: Charlotte Vega, Adain Bradley, Bill Sage, Matthew Modine. (USA 2021). 109 min. 

Ensi-ilta 13. elokuuta 2021.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Seuraa meitä somessa