Hiljainen paikka 2

Ensi-ilta-arvostelu: Kauhuhitti sai mestarillisen jatko-osan

Hiljainen paikka 2 *****

Hiljaisuus tarkoittaa elämää ja pienikin ääni kuolemaa ohjaaja-näyttelijä John Krasinskin nerokkaassa kauhutrillerissä Hiljainen paikka (2018), jossa superherkän kuulon omaavat hirviöt ovat tappaneet lähes koko ihmiskunnan. Alkuperäisessä elokuvassa Krasinskin esittämä Lee ja raskaana oleva Evelyn (Emily Blunt) elävät lastensa kanssa maaseudulla ja yrittävät olla päästämättä pihaustakaan pysyäkseen hengissä. Kakkososa jatkaa tarinaa suoraan siitä, mihin valtavaksi hitiksi noussut elokuva päättyi. Leffa pääsee nyt viimein teatterilevitykseen koronapandemian siirrettyä sen ensi-iltaa yli vuodella.

Leskeksi jäänyt Evelyn joutuu lähtemään tuhoutuneesta talosta kuuron tyttärensä Reganin, poikansa Marcusin ja vastasyntyneen vauvansa kanssa. Turvana on puolustautumiskeino, jonka perhe löysi vahingossa ensimmäisen elokuvan veretseisauttavassa loppunäytöksessä. Vaellus läpi superkuulolla ja panssarikuorella varustettujen hirviöiden täyttämän maan tuntuu kuitenkin mahdottomalta, vaikka perhe törmääkin matkalla vanhoihin ystäviin.

Krasinski muistuttaa jälleen, kuinka mahtava tehokeino hiljaisuus on piinaavan jännityksen luomiseen. Elokuva panostaa tarkkaan äänimaisemaan ja näyttelijäsuorituksiin, jotka ilmentävät inhimillistä pelkoa ja selviytymisviettiä alkeellisen tehokkaasti. Tämän lisäksi jatko-osa pumppaa adrenaliinia toimintakohtauksiin, jotka ovat mykistävän intensiivisiä. Toisin kuin suuri osa suoratoistopalveluihin päätyneistä ensi-illoista, tämä on elokuva, joka pitkästä aikaa kannattaa kokea elokuvateatterissa.

Krasinski on vastannut tällä kertaa yksin koko käsikirjoituksesta ja keksinyt siihen koukkuja ja käänteitä, joita edes kaiken nähnyt genrefani ei osaa odottaa. Ilahduttava idea on myös 15-minuuttinen prologi, joka kurkistaa maailmanlopun ensimmäiseen päivään ennen alkuperäisen elokuvan tapahtumia.

Hiljainen paikka 2 on kuin kauhugenren Kummisetä osa II. Se pystyy lyömään laudalta jopa briljantin edeltäjänsä.

Kauhudraama. O: John Krasinski. N: Emily Blunt, Cillian Murphy, Millicent Simmonds, Noah Jupe. (A Quiet Place Part II, USA 2020). 97 min.

Nyt elokuvateattereissa.


Teksti: Tuomas Riskala I Kuva: Paramount11.06.2021 10:00
Katso myös
Huipputrilleri suoraan blu-raylle: Denzel Washington jahtaa sarjamurhaajaa
Ensi-ilta-arvostelu: Katkeransuloinen draama surun koettelemasta perheestä
Nämä Oscar-ehdokaselokuvat jo nähtävissä suoratoistopalveluissa