fbq
howtokillacloud1_photovillehakonen_wackytiefilms_web_c32706644f.jpg

Ensi-ilta-arvostelu: Säänmuokkaukseen liittyy arveluttavia asioita

Uutuusdokumentin päähenkilö on tieteellisen maailmankuvan nimiin vannova ilmastotutkija Hannele Korhonen, joka pääsee Yhdistyneisiin Arabiemiirikuntiin tekemään kansainvälistä tutkimusta säänmuokkauksesta isolla apurahalla. Hankkeeseen liittyvät moraaliset ongelmat kuitenkin alkavat mietityttää häntä yhä enemmän tutkimuksen edetessä.

Näin pilvet kuolevat on elokuva tärkeästä ja kiinnostavasta aiheesta, mutta sen perusidea – tutkijan sisäinen konflikti säänmuokkaukseen liittyvien moraalikysymysten edessä – avautuu paremmin elokuvan esittelytekstistä kuin dokumentista itsestään. Itse asiassa elokuva loppuu juuri kun se on pääsemässä aiheen ytimeen. Taidefilmimäisen fiilistelyn sijasta aiheeseen olisi pitänyt tarttua napakammin: elokuvan nimikin pitäisi olla suoremmin sanottuna Näin pilvet tapetaan. 

Dokumentti. O: Tuija Halttunen. (Suomi 2021). 80 min. 

Seuraa meitä somessa