fbq
Respect_PAA_ab5eead6ed.jpg

Elokuva-arvio: Respect kertoo Aretha Franklinin tarinan

Aretha Franklin kruunattiin jo aikoa sitten soulin kuningattareksi. Muutama vuosi sitten ilmestyi loistava dokumentaarinen konserttielokuva Amazing Grace, ja nyt on viimein näytellyn elämäkertaelokuvan vuoro. Franklin ehti itsekin olla mukana Respect-elokuvan esituotantovaiheessa ennen vuoden 2018 kuolemaansa.

Respect kertoo Franklinin tarinan, johon liittyi traagisia piirteitä jo lapsuudessa muun muassa äidin kuoleman johdosta. Franklin itse taas tuli raskaaksi ensimmäisen kerran ollessaan vasta 12-vuotias.

Usein tämänkaltaisissa musiikkiartistien historiikeissa luomistyöhön liittyvät kohtaukset ovat teennäisiä. Tällä kertaa kyseiset episodit onnistuvat välittämään jotain merkittävää Franklinin ja hänen taustajoukkojensa toiminnasta ja itse kappaleen merkityksestä. Esimerkiksi elokuvalle nimensäkin antaneen Respectin synty on kuvattu varsin lyhyesti, mutta sitäkin sattuvammin.

Myös päähahmoa esittävä Jennifef Hudson (Dreamgirls, Cats) on jälleen kerran loistava. Hän rakentaa turhia alleviivaamatta aidon oloisen kuvan todellista sieluaan etsivästä, mutta samaan aikaan hieman hukassa olevasta Aretha Franklinista.

Kaikesta hyvästä huolimatta elokuvasta jää hieman etäinen tunnelma. Se syyllistyy lajityyppinsä yleiseen ongelmaan. Vaikka mittaakin on lähes kahden ja puolen tunnin edestä, niin kokonaisen elämän mittaiset tapahtumat joudutaan juoksemaan läpi niin vauhdikkaasti, ettei oikein mihinkään pääse tunteiden tasolla kiinni. Kohdistusta olisi kaivattu.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Draama. O: Liesl Tommy. N: Jennifer Hudson, Forest Whitaker, Marlon Wayans. (USA 2021). 146 min. TK

Respect saa ensi-iltansa perjantaina 24.9.

Seuraa meitä somessa