Encanto - Elokuvateattereissa

Elokuva-arvostelu: Disneyn uutuuselokuva Encanto ilahduttaa musiikillaan

Encanto ***

Disneyn uutuuselokuva Encanto sijoittuu Kolumbiaan, jossa rauhaisaa kyläyhteisöä pitää koossa Madrigalin ihmeperhe. Jokaisella perheen jäsenellä on jokin ihmevoima, paitsi keskimmäisellä tytöllä, Mirabelilla.

Kun perheen voimia ylläpitävän kynttilän liekki on heikkenemässä, kuulee tavallisuutensa vuoksi sorsittu Mirabel kohtalonsa kutsun ja aikoo pelastaa perheen. Se edellyttää kuitenkin sovinnon tekemistä niin suvun jäyhän matriarkan kuin prinsessamaisen pikkusiskon kanssa.

Tarina on tuttuun tapaan kellotettua Disneytä, josta on taiten tilkitty kaikki tylsät hetket. Lopupuolella annetaan oma lyhyt aikansa koskettavuudelle. 

Aikuisen silmin elokuvan suomeksi dubatussa versiossa ihastuttaa eniten musiikki ja kekseliäästi käännetyt sanoitukset. Kolumbialaisesta kansanmusiikista vaikutteita ottavan musiikin sävellyksestä vastaa moninkertaisesti palkittu näyttelijä-säveltäjä-näytelmäkirjailija Lin-Manuel Miranda, joka oli Oscar-ehdokkaana Vaiana-animaatioon tekemästään laulusta.

Suomeksi Encanton lauluja esittävät mm. elokuvan ääninäyttelijät Esme Kaislakari, Eija Ahvo ja Diandra Flores.

Ensi-ilta elokuvateattereissa perjantaina 26.11.2021.

Animaatio. O: Byron Howard ja Jared Bush. N: Esme Kaislakari, Eija Ahvo, Antti L.J. Pääkkönen, Ulriikka Heikinheimo, Sari Ann Stolt, Netta Laurenne, Diandra Flores, Ilkka Villi, Winston Hämäläinen. (USA 2021). 109 min. 


Teksti: Matti Tuomela I Kuva: Walt Disney Studios26.11.2021 08:00
Suosituimmat
Elisa Viihde Viaplay
Ivalo-sarja jatkuu: Mukana myös The Walking Dead -tähti
Ivalon toinen kausi julkaistaan 19.12. alkaen Elisa Viihde Viaplayssa.Toisen...
Elisa Viihde Viaplay
Mielipide: Ivalon kausi lässähti kuin lehmän häntä – viimeinen jakso aiheuttaa myötähäpeää
Sisältää käänteitä Ivalon 2. kauden...
discovery+
Piritta Hagman menetti avioerossa yhden tärkeän asian – avautuu asiasta Iholla-sarjassa
Piritta Hagman avaa tuntojaan kameroille...
Yle Areena
Mieheni vaimo on draamasarja petetyistä vaimoista: "Tällaista tarinaa ei ole tehty"
Draamasarja Mieheni vaimo julkaistaan Areenassa...
C More
Hautalehto herää henkiin Kylmä syli -sarjassa – Mikko Leppilampi sai kauan kaipaamansa pääroolin
Christian Rönnbackan luoma...
Yle Areena
15-vuotias Tindra ja äiti ovat raskaana yhtä aikaa – uutuussarjassa seurataan neljän suomenruotsalaisen matkaa äideiksi
Raskaana-videosarjablogissa...
discovery+
Iholla: Alisa-sisko hakee miestä Sara Siepille: "Sellanen kolmikymppinen, sinkku, iso vene"
Iholla-sarjassa tiistaina 18.1....
discovery+
90 päivää morsiamena: Mutkikkaasta rakkauselämästään tunnettu Big Ed löysi viimein onnen – kihlautui 27 vuotta nuoremman naisen kanssa
Big...
Nelonen
Poliisit-sarja starttaa jälleen – heidät nähdään mukana uudella kaudella
Poliisit-sarjan 14. kausi starttaa maanantaina 3.1....
discovery+
Iholla: Piritta Hagman keksi pimppiperjantain – haluaa keskustella kuukautisista
Iholla-sarjassa seurattu fysioterapeutti Piritta...