fbq
nainen_ikkunassa_b3ccff68e5.jpg

Elokuva-arvostelu: Amy Adams todistaa murhan hitchcockilaisessa trillerissä

Brittiohjaaja Joe Wrightin (Hanna, Synkin hetki) ja käsikirjoittaja Tracy Lettsin (Bug, Killer Joe) tyylitelty mutta ongelmallinen trilleri perustuu A. J. Finnin samannimiseen menestysromaaniin. Jo kolme vuotta sitten kuvattua elokuvaa muokattiin uusiksi hämmentyneeltä koeyleisöltä tulleen palautteen vuoksi. Sitten ensi-ilta siirtyi useita kertoja koronan takia. Lopulta Foxin tuottama elokuva myytiin Netflixille juuri ennen studion siirtymistä Disneyn hallintaan.

Amy Adams esittää Takaikkunaa resonoivassa tarinassa agorafobiasta kärsivää psykologi Anna Foxia, joka tarkkailee naapuruston elämää valtavan manhattanilaishuoneistonsa ikkunoiden takaa. Kun Anna todistaa vastapäisessä talossa tapahtuvan julman murhan, käynnistyy vainoharhainen painajainen, sillä kukaan ei tunnu uskovan mielialalääkityksen alla elävää naista.

Wright yrittää hiki otsalla nousta kertojana samalle tasolle suurten genremestareiden kuten Alfred Hitchcock ja Brian De Palma kanssa ja sortuu yliohjaamiseen. Nainen ikkunassa on viihdyttävä alusta loppuun, mutta sen tietyt rakenteelliset ratkaisut varsinkin jännitystä luovissa kohtauksissa ovat ontuvia ja jopa tökeröitä.

Tähtinäyttelijöistä huolimatta on helppo ymmärtää, miksi Disney oli valmis luopumaan elokuvasta. Netflix-illan viihteeksi Nainen ikkunassa sopii kuitenkin mainiosti.

Jännitys. O: Joe Wright. N: Amy Adams, Gary Oldman, Julianne Moore, Jennifer Jason Leigh. (The Woman in the Window, USA 2021). 101 min.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Seuraa meitä somessa